PiKe-uutiset 2/2021

PiKe-uutiset sisältää tällä kerralla esimerkiksi projektisuunnittelija Juliaana Grahnin esittelyn, tietoa syksyn päivistä, hankeasioita sekä ajankohtaisia digi- ja aspa-ajokorttiopinnoista. Tutustu, jaa ja ota puheeksi!

Uusi projektisuunnittelija esittäytyy

Huhtikuun alussa Sallan saappaisiin astui Juliaana Grahn. Juli on tuoreempia työntekijöitä Tampereen kaupunginkirjastossa, jossa hän on aiemmin työskennellyt viime syksystä asti nuorten kirjastonhoitajana pääkirjasto Metson lasten- ja nuortenosastolla. Kirjastoalalla lähimpänä Julin sydäntä ovat kirjastotoiminnan kehittäminen, kirjastolaisten asiantuntemuksen esiin nostaminen, kirjastojen vaikuttavuuden arviointi sekä tietokirjallisuus.

Syksyn koulutuskalenteri

Syksyn oppimistilaisuuksien runko on saatu kalenteroitua. Ajatuksena on, että iso osa tapahtumista toteutetaan etämuodossa. Poikkeuksena ovat Pikeboksi-työpajat, jotka on tarkoituksena toteuttaa lähimuotoisesesti. Kehittämiskirjastossa seurataan aktiivisesti koronatilanteen kehittymistä. Toteutusmuodon muutoksiin kannattaa varautua, vaikka päivämääristä pyritään pitämään kiinni mahdollisimman hyvin. Syksyn kalenteri löytyy täältä.

Vuoden 2021 akepike-julkaisu keskittyy musiikkiin

Akepiken julkaisusarja saa jatkoa tänä vuonna tulevaisuuden musiikkikirjasto-osaamiseen liittyvällä teoksella. Julkaisun sisällysluettelon suunnittelu aloitettiin yhteiskehittämällä Ääniä tulevaisuudesta 2 -musiikkipäivässä. Julkaisun tulee kirjoittamaan kirjastonhoitaja Ilona Heinonen Tampereen kaupunginkirjastosta. Ilonan työn tueksi kootaan työryhmä erilaisten kirjastojen musiikkiosaajista. Julkaisu toteutetaan yhteistyössä AKE Vaasan kanssa ja työryhmään kutsutaan musiikkiosaajia sekä AKE Tampereen että AKE Vaasan alueilta.

PiKen pelihanke käynnistyy

Hyvä peliliike – PiKen pelikulttuuri nextille levelille -hanke sai AVI:n hankerahoitusta ja projektin ensimmäisiä askelia otetaan parhaillaan. Hankkeen tavoitteena on edistää peliosaamista alueella, kehittää yhteisöllistä pelaamista sekä pelillisiä palveluita ja lisätä pelikulttuuritietoisuutta PiKe-alueen kirjastoissa. PiKe-alueen tasoista yhteistyöhanketta koordinoidaan Tampereen kaupunginkirjastosta. Tietopalvelusihteeri Pekka Ollikainen toimii hankkeen projektipäällikkönä. Tietopalvelusihteeri Paula Räty sekä kirjastovirkailija Marko Mäkelä Tampereen kaupunginkirjastosta ovat hanketta luotsaavan troikan muut jäsenet. Lue lisää yhteishankkeesta ja liity verkostoon täällä.

Mitä turvallisempi kirjasto tarkoittaa PiKe-henkilöstölle?

PiKe:n alueellinen tiimi, ESA-tiimi (esteettömyys ja saavutettavuus), järjestivät yhdessä Esteetön taide ja kulttuuri ry:n kanssa foorumin, jossa PiKe-alueen kirjastojen henkilökuntaa kokoontui Teamsiin keskustelemaan turvallisemman tilan periaatteista. Päivän tavoitteena oli määritellä, mitä turvallisempi kirjasto tarkoittaa osallistujille, nimetä hankalia tilanteita sekä aloittaa yhteisten turvallisemman tilan periaatteiden sanoittaminen. Päivän tulokset on koottu blogitekstiin, joka löytyy täältä.

Lastenkirjastotyön sisältöpakki on nyt Libopissa

Yleisten kirjastojen verkko-oppimisympäristö Libopissa on julkaistu uusi, kaikille avoin kurssi lastenkirjastotyöstä. Lastenkirjastotyön sisältöpakki on tiivis johdatus lastenkirjastotyöhön. Lastenkirjastotyön sisältöpakki -kurssi on avoin kaikille Libopin käyttäjille AKE-alueesta riippumatta. Kurssi on osa Vantaan, Tampereen, Lahden ja Porvoon kaupunginkirjastojen yhteistä SuositusLIIKE-hanketta ja sen on tehnyt Tampereen kaupunginkirjaston pedagoginen informaatikko Mervi Hietanen. Ohjeet kurssille liiittymiseen löytyvät täältä.

Akepiken etäetiketti vol. 2

Akepiken etäetiketille muodostui jatko-osa, joka keskittyy helpottamaan etätyöpajoja ja ryhmätyötyöskentelyä. Etiketti ohjeistaa laitteiden käytössä, puheenvuorojen jaossa ja jokaisen huomioimisessa osana ryhmää. Uuteen etikettiin voit tutustua tämän linkin kautta ja vanhaan, sekä osallistujan, esittäjän että ongelmanratkaisun tarpeisiin kehitettyyn alkuperäiseen etäetikettiin täällä.

Digiajokorttikoulutukset ovat päättyneet!

30.4. oli viimeinen digiajokorttisuoritusten vastaanottopäivä. Enää suorituksia ei siis oteta vastaan, vaan keskitetään oppimiset seuraavaksi Aspa-ajokorttiin! Jos jokin materiaaleista jäi tutustumatta, ne löytyvät koulutusmateriaalit-sivulta vielä hetken – sisältö vanhenee nopeasti. Yhteensä digiajokortin suorittaneita oli Piki- ja Keski-kirjastojen alueelta 317 kappaletta, lisäksi some-esittelyn itsestään teki 33 digiosaajaa.

Aspa-ajokorttikoulutukset ovat alkaneet!

Ensimmäinen aspa-ajokorttitilaisuus A1: Nuorten kohtaaminen ja yhdenvertainen kirjasto sai debyyttinsä maaliskuussa. Samansisältöinen tilaisuus järjestetään vielä tänä keväänä, 18.5. Kysy Julilta mahdollisia peruutuspaikkoja, jos ilmoittautuminen meni ohi! Aspa-ajokortin ensimmäinen valinnainen osio B: Hyödynnä lähteitä ja hae tietoa verkosta järjestettiin suoralähetyksenä 5.5. ja sen sisällöt tulevat tehtäväkokonaisuuksineen suoritettavaksi Liboppi-oppimisympäristöön – seuraa ilmoittelua koulutuskalenterissa ja aspa-ajokortin pääsivulla! Lisää aspa-ajokorttisisältöjä sekä aspa-vihon lanseeraus on tulossa syksyllä.

Pikeboksit kierrossa

Ensimmäiset Pikeboksi-työpajat, joissa boksien sisältöön ja käyttöideoihin tutustutaan kouluttajan avulla, pidetään kesäkuun 9. ja 10. päivä Nokialla ja Tampereella. Pikeboksit ovat kuitenkin reissanneet jo sekä Tampereen, Pikin että Keski-kirjastojen alueella ja varauskalenteri täyttyy nopeasti, joten seuraathan varauskalenterista vapaita bokseja ja tutki boksien pääsivulta niiden sisältöjä. Jaathan myös meille tiedon, kun käytät boksia apuna vaikkapa somesisältöjen tuottamiseen, esimerkiksi vaivattomasti aihetunnisteella #Pikeboksit.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *