Tulossa pe 10.2. Informaatiolukutaidon etäkahvit

Lokakuussa Jyväskylän ja Tampereen kaupunginkirjastojen demokratiahanke kehitti yhteistyöverkoston tukemana kirjastojen demokraattista tulevaisuutta. Ensimmäinen kumppanityöpaja pidettiin tiistaina 25.10.2022 pääkirjasto Metsossa, Tampereella ja toinen työpaja oli Jyväskylässä kansalaisopiston luentosalissa perjantaina 28.10.2022. Työpajojen suunnittelusta vastasi palvelumuotoilukumppanimme Kolmas Persoona Oy eli Anna Sutherland, Elise Rehula ja Outi Nokkonen.

Kirjastojen demokratiahankkeella on hankehaun yhteydessä koottu verkosto ja heidän kanssaan aiesopimukset, joissa on sovittu asiantuntijaosaamisen vaihdosta, viestinnällisestä ja tapahtumien järjestämisyhteistyöstä. Laajensimme verkkoja muillekin vesille ja muutama muheva kumppani tuli mukaan työpajoihin. Jyväskylässä työpajaan osallistui Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja osallisuuspalvelut sekä kasvun ja oppimisen palvelut, Keski-Suomen Yhteisöjen tuki ry ja Jyvässeudun työllistämisyhdistys – JST ry.  Tampereen kaupungilta oli edustusta konsernihallinnosta, varhaiskasvatuksesta, sivistyspalveluista ja museoista. Tampereen työpajassa oli mukana myös Mainio, Mielen ry, Pirkanmaan Erilaiset oppijat ry, TAKK, Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä/KoKo-hanke, Tampereen yliopiston Critical-hanke, Tredu ja Yle.  

Tampereen kumppanuustyöpaja

Työpajatunnelmia

Hiljainen ideointi aloitti parituntisen rupeaman. Kaksi isoa kartonkia oli esillä omilla pöytälevyillään ja vaaleanruskealla pinnalla kaksi kysymystä. Tussien rauhoittava rahina täytti tilan, kun verkostolaiset kirjoittivat ajatuksiaan kirjastojen vahvuuksista demokratian edistäjänä ja heidän kohderyhmiensä demokraattisista tarpeista. Keskittynyt pohdinta päättyi keskustelu- ja kommentointihetkeen, jossa avattiin mietteitä ja tarkennettiin sanoituksia.

Hiljaisuus vaihtui innostuneeseen pulinaan, kun siirryimme ryhmäkeskusteluihin. Tilaan oli sijoitettu viisi pöytää, ja jokaisessa pöydässä oli oma aiheensa. Aktiivinen kansalaisuus-, kansalaistaidot ja demokratiakasvatus-, kirjasto tilana-, yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuudet- ja luotettavan tiedon saatavuus -teemapöydissä kävi kukin ryhmä vuorollaan. Jyväskylän ja Tampereen kaupunginkirjastoista tulleet fasilitaattorit olivat kirjureina. Värikkäiden post-it -lappujen rivit ja jonot kertyivät pöytien pinnoille. Keskustelun taukoamiseen vaadittiin palvelumuotoilijan pillinpuhallus.

Viimeisessä osiossa ryhmät valitsivat idean, jota teemapöydissä muotoiltiin yhdessä. Kokeiluideoinnin paperipohjaan tallennettiin idean kuvaus ja sisältö, kohderyhmät ja miten heidät saavutetaan ja saadaan osallistumaan, sidosryhmät ja heidän roolinsa ja kirjaston rooli kokeilussa. Kahden kaupungin tuotoksena saimme seuraavat kahdeksan pohjaa jatkokehittelyyn: infotolppa (monilukutaito), kriittinen lukutaito, keskustelu- ja argumentaatiotaitojen opetus ja harjoittelu, kansallinen demokratian päivä, lautakunnan julkinen kokous kirjastossa, tilaisuuden järjestäjän perehdytyspaketti, kirjoita paras valeuutinen -kilpailu ja oikeusmurhamysteeri -peli/pakohuone/simulaatio. Työpajan lopuksi kokeilut esiteltiin kaikille osallistujille.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin työpajat eivät ole se rakastetuin toimintamuoto yhteistyölle. Outoja ihmisiä ympärillä, muutama minuutti varattu ryhmäytymiseen ja jotain järkevää ja hyödyllistä tulisi saada tuotettua. Haasteista huolimatta, väittäisin, että työpajamme olivat menestys. Luottamukseni prosessiin vahvistui. Palvelumuotoilussa on outoa taikaa.

Sytyttävin tekijä kumppanuustyöpajoissa oli kuitenkin aihe? Maaginen demokratia, joka innostaa ideointiin ja käännyttää työpajoissa tuskailijan tukijaksi.

Teksti: Marjo Hietikko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *