Digituki osaksi kunnan tarinaa

Kuntatalouden on sanottu olevan historiansa suurimmassa kriisissä. Viime vuonna 75 % Manner-Suomen kunnista teki negatiivisen tuloksen ja koronakriisi on edelleen vaikeuttanut kuntataloutta. Samalla kuntien on täytettävä lakisääteiset tehtävänsä. Myöskään digipalvelulaista ja hallintolaista nousevat velvoitteet kuntalaisten digituen järjestämiseen eivät ole katoamassa. Miten vastata digituen järjestämisen vaatimukseen, jos rahaa on käytettävissä entistä vähemmän ja talous on tiukalla?

Digi- ja väestötietovirasto kehittää digitukea koko maan tarpeita silmällä pitäen. Digitukea järjestävien kuntien toiminnasta on noussut esiin useita kustannustehokkaita toimintatapoja, jotka perustuvat tehokkaaseen yhteistyöhön, hyvään viestintään, luovuuteen ja sen ymmärtämiseen, miten digituki liittyy kunnan strategiaan. Kirjastojen työntekijät ovat jo pitkään vastanneet kansalaisten digituen tarpeeseen, mutta digitukea ei voi jättää vain kirjastojen vastuulle. Jos työnkuvasi tai luottamustehtäväsi vuoksi pohdit digituen järjestämistä kunnassasi, tässä esitellyt havainnot voivat olla hyödyksi.

Kartoita ja tee näkyväksi

Jos kunnassa on sähköisiä asiointipalveluja, joku todennäköisesti neuvoo niiden käyttöä. Moni työntekijä on saattanut jo osallistua digituen tarjoamiseen, mutta siitä viestiminen voi kaivata lisähuomiota. Entä opastetaanko kirjastoissa ja vapaan sivistystyön parissa älylaitteiden ja asiointipalveluiden käyttöä? Jos kunnan palvelut löytyvät suomi.fi-portaalista, onhan myös kunnan digituki kuvattu?

Tee yhteistyötä

Useat maakuntaliitot toteuttavat alueillaan digituki-hankkeita. Hankkeiden kautta kunnat voivat liittyä digituen alueelliseen verkostoon ja löytää uusia toimintatapoja. Myös paikallisten toimijoiden yhteen tuominen digituen yhteistoimintaryhmäksi voi vauhdittaa tiedonvaihtoa ja kehittämistä. Näissä ryhmissä kirjastotkin ovat usein tärkeässä roolissa.

Monilla alueella toimii myös vapaaehtoisuuteen perustuvia, maksutonta digitukea tarjoavia yhdistyksiä, joiden kanssa kunta voi yhdistää voimansa. Osa kunnista tarkastelee toimintaansa tässä alustapalvelun näkökulmasta ja tarjoaa yhdistyksille mahdollisuutta hyödyntää jaettuja viestintä-, tila- ja muita resursseja.

Ole kekseliäs ja luova

Digitaitojen merkitys eri elämänalueilla niin viranomaisasioinnissa kuin kulttuuriin ja vapaa-aikaankin liittyen ymmärretään koko ajan paremmin. Digituen rinnalla kulkee isompi tavoite digitaitavista kansalaisista. On hyödyllistä miettiä, miten eri toimijat jakavat tämän tavoitteen. Osallistuisivatko alueen kulttuuriorganisaatiot digitaitojen vahvistamiseen? Osa meistä on ottanut ensiaskeleita tietotekniikan käyttöön juuri valokuvien digitoinnin ja kulttuuriperinnön tallentamisen kautta – aika ajoin museot ja arkistot ovat toimineet tämän mahdollistajina.

Myös kunnan omasta toiminnasta voi löytyä tuoreita keinoja. Tarjoaako kunta palkkatuettua työtä? Toisinaan tätä on kohdennettu digitukeenkin. Entä yhdistysten ja muiden avustukset? Halutaanko näistä osa suunnata digikyvykkyyksiä tukevaan työhön?

Löydä digituen tarina

Kuntien digituki saa perustansa säädöksistä. Pitkäjänteisen palvelun luomiseksi on lisäksi hyvä miettiä, miten digituki ja digitaidot liittyvät kunnan narratiiviin. Jos kunnassa tavoitellaan esimerkiksi toimivaa arkea, sujuva digiasiointi on välttämätön osatekijä.  Pyrkimys vahvaan osaamiseen, hyviin palveluihin ja asukkaiden tyytyväisyyteen toistuvat kuntien sloganeissa ja saavat usein perustansa strategioista. Digituella on luontainen yhteys näihin tavoitteisiin.

Kuntien talous tulee edelleen haastamaan myös digituen järjestämistä, mutta tuen tärkeyden ymmärtäminen kannustaa etsimään ratkaisuja. Kun yhteys strategiaan on löydetty, digituesta tulee hetki hetkeltä yhä enemmän osa kunnan tarinaa. Tämä auttaa myös perustelemaan niitä joskus kokeilevampiakin kehittämistoimenpiteitä, joilla digitukea kunnassa edistetään. 

Sujuvan arjen ei tarvitse olla pelkkä haave, vaan osa kertomusta kunnasta, jossa jokainen asukas kukoistaa kehittyvien taitojen ja tarvittaessa saatavan tuen ansioista.

Jani Suonperä
Asiantuntija
Digi- ja väestötietoviorasto DVV

1 ajatus aiheesta “Digituki osaksi kunnan tarinaa”

  1. Paluuviite: Rohkea rokan syö ja viestii vahvuuksistaan - verkostopäivillä pohdittiin digituen kumppanuuksia - Akepike.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *