Suuri AKEPiKe-kysely 2021 – arvioi, ideoi ja kerro mielipiteesi toiminnasta

Älä säästele sanojasi, vaan ole osa osaamista! Auta meitä kehittämään AKE-toimintaa PiKe-alueella vastaamalla akepiken kyselyyn 1.6. – 8.8. välisenä aikana.


Kirjastolain määrittelemää alueellista kehittämistehtävää on toteutettu Tampereen kaupunginkirjastossa vuoden 2018 alusta lähtien. Selvitämme nyt, minkälaisia ajatuksia Pirkanmaan ja Keski-Suomen erilaisilla kirjastoilla ja kirjasto-osaajilla on kehittämiskirjastotoiminnasta.

Kyselyn tavoitteena on selvittää, minkälaisia vaikutuksia AKE-kehittämiskirjastotoiminnalla on ollut alueella. Millä tavalla AKEPiKe-toiminta on tukenut osaamisen kehittämistä? Millä tavalla yhteistoiminnan lisäämisessä on onnistuttu? Minkälaista tukea olette saaneet? Mitkä toimintamuodot ovat olleet onnistuneita?

Kyselyn avulla muodostetaan suunta lähitulevaisuuden oppimissisältöjen tavoitteista ja pyritään selvittämään kehittämiskirjastoalueen henkilöstön näkemyksiä AKE-toiminnan strategisen suunnittelun pohjaksi. Meille on elintärkeää, että AKE-toimintaa tehdään kirjastolähtöisesti PiKe-aluetta kuunnellen.

Kyselyyn vastataan nimettömästi. Toivomme, että kyselyyn vastaa mahdollisimman moni kirjastolainen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueelta. Kyselyn vastaamiseen menee noin 15 – 20 minuuttia. Ihmiset tekevät kirjaston ja jokainen meistä on kehittäjä – anna siis äänesi kuulua.

Suuri akepike-kysely 2021 -kuvituskuva.

Vastaa kyselyyn täällä.

Lisätiedot

Jarkko Rikkilä
Koordinaattori
0408007828
jarkko.rikkila(at)tampere.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *