Kiinnostaako työelämävaihto? 🧳 PiKe-kirjastojen työelämävaihtotarjotin on auki 🧳

Vuosien 2022 ja 2023 aikana toteutetaan kiertue kirjastoissa LSSAVI:n kirjastotoimen ylitarkastajan sekä AKEPiKen projektisuunnittelijoiden ja koordinaattorin voimin. Kirjastojen kanssa keskustellaan esimerkiksi kirjaston roolista sivistyskunnassa, kirjaston vahvuuksista ja identiteetistä, kehittämiskohteista sekä työssä innostavista tekijöistä. Vierailimme Kihniön kirjastossa 13.10.

Kihniön kunnassa on noin 1800 asukasta. Kirjastossa työskentelee kaksi työntekijää, yhteensä henkilötyövuosina mitattuna 1,75. Kirjastonjohtaja Paula Latvajärvi toimii myös Kihniön kirjaston esihenkilönä ja johtajapalvelua hankitaan Parkanolta. Kihniön kirjastoa on remontoitu aivan viime vuosina ja muutokset ovat onnistuneita. Vierailimme viimeksi kirjastossa vuonna 2018 ja nyt näky todella muuttunut hyvään suuntaan! Kihniön kirjasto on rakennettu vuonna 1988. Kirjastokeskustelijoiden vakiojoukon mukaan Kihniössä liittyivät kirjastonjohtaja Paula Latvajärvi ja tuore kirjastonhoitaja Tea Järvinen.

Kirjastotyö Kihniön kunnassa on monipuolista, Tean työssä erityisesti kouluyhteistyöllä on keskeinen merkitys. Kirjastosta olisi tavoitteena tehdä vielä enemmänkin mukava ajanviettopaikka, jossa nuorillakin olisi hyvä olla. Edellytykset yhteistyölle ovat loistavat, koulu ja päiväkoti sijaitsevat kirjaston vieressä. Koulussa on käytössä kirjastovälitunnit, jotka sallittuja tiettyinä aikoina.

Lukemista ja pelillisyyttä

On positiivista, että ihmiset käyvät kirjastossa. Pienen kirjaston näkökulmasta palvelun tuttuus, tutut ihmiset ja vuorovaikutus lasten kanssa korostuu. 1.-luokkalaiset tulevat kirjastoon innostuneesti kysymyksineen ja kertomuksineen. Myönteistä kokemusta pyritään ruokkimaan nostamalla sisältöjä esille oikealla kulmalla. Isompien lasten ja nuorten kanssa pyritty kehittämään pelaamisen konsepteja ja pikeboksien pelaa-salkku on ollut käytössä. Yhden kirjastoihmisen työnkuvaan mahtuu lähes kaikki: satutunnit, kirjapaketit, tunnetaidot, lukudiplomit ja vinkkaus. Vinkkauksiin liittyen 8. luokan genrevinkkaus on ollut pidetty konsepti.

Kihniön kirjastossa on alkanut oma pieni peli- ja mediaosaamiseen liittyvä hanke. Esimerkiksi vanhempainilloissa on puhuttu siitä yhdessä, mitä pelaaminen voisi antaa lapsille ja nuorille. Kirjasto voisi olla paikka yhteisölliselle pelaamiselle, mutta tietoa ja osaamisen kehittämistä tarvitaan kirjastoissa. Tämän ja viime vuoden aikana peliosaamista onkin kehitetty kehittämiskirjastossa Hyvä peliliike -hankkeen avulla ja Level up -pelijulkaisu tarjoaa konkreettisia työkaluja kirjastojen pelillisyyden kehittämiseen.

Kihniön kirjasto on pienen kunnan keskeisin kulttuurilaitos ja asiakaskunta on moninainen. Kirjasto näyttäytyy keskeisimpänä kunnan kulttuuria tarjoavana palveluna tapahtumien, näyttelyiden ja tilan tarjoamisen kautta. Yhteistyökuvioihin kirjastoa myös kysytään mukaan aktiivisesti, kirjasto nähdäään keskeisenä vaikuttajana.

Innostusta ja uutta voimaa omatoimesta

Paula Latvajärvi on tyytyväinen Kihniön osaavaan, motivoituneeseen ja innostuneeseen henkilökuntaan. Kuten monesti sanottua, kirjaston kynnys on matalalla. Omatoimikirjasto on saanut paljon kehuja, useat asiakkaat ovat löytäneet kirjaston palvelut vasta sen tulon jälkeen. Omatoimikirjastoratkaisu on mahdollistanut myös henkilöstön joustavamman työn. Kirjastolain uusiin tehtäviin vastaaminen, esimerkiksi tapahtumatyön ja sisätyön yhteensovittaminen on helpompaa. Omatoimikäyttöä olisi myös mielenkiintoista tutkia tilastojen valossa: kuinka paljon aineisto liikkuu omatoimiaikoina?

Tea Järvisen mukaan kirjaston läheisyys ja saavutettavuus on vahvuus. Kirjastolla ollaan avoimia yhteydenottoja kohtaan ja kertomaan toiminnasta ulospäin. Uusia ideoita pystytään kehittelemään ja palveluhenkisyys korostuu tämän ajan maailmassa. Lastenosasto tilana voisi olla rakennettu paremmin ja aineistot voisivat olla helpommin löydettävissä. Tämä yksi kehittämisen painopisteistä tulevaisuudessa.

Ihmisten pääsy vapaaseen tietoon

Kihniössä kirjastolaisia innostaa vaikka mikä! Erityisesti kirjaston rooli vapaan tiedon tarjoamisessa, sekä erilaisten asioiden mahdollistamisessa ovat motivoivia tekijöitä. Kirjasto on lenkki lukutaidon edistämisessä. Asiakastyö on ehdoton työn motivaattori, kun saa etsiä ratkaisuja erilaisiin kysymyksiin. Mitä oma elämäkin olisi ollut ilman kirjastoa? Sen paremmin meille menee yhteiskuntana, mitä enemmän ihmiset sivistävät itseään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *