Vuosien 2022 ja 2023 aikana toteutetaan kiertue kirjastoissa LSSAVI:n kirjastotoimen ylitarkastajan sekä AKEPiKen projektisuunnittelijan ja koordinaattorin voimin. Kirjastojen kanssa keskustellaan esimerkiksi kirjaston roolista sivistyskunnassa vuodesta 2023 eteenpäin, kirjaston vahvuuksista ja identiteetistä, kehittämiskohteista ja työssä motivoivista sekä innostavista tekijöistä. Vierailimme Äänekosken pääkirjastossa perjantaina 8.4.2022.

Äänekosken kaupunki on verraten suuri Keski-Suomen mittakaavassa, asukkaita kunnassa on noin 19000. Äänekosken keskusteluissa meidän mukaamme liittyivät kirjastonhoitaja Elina Pahlsten, kirjastotoimenjohtaja Päivi Heinimäki sekä vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen. Saimme erittäin hauskan ja asiantuntevan kirjastokierroksen tutustuen kirjaston uusittuihin hyllyihin, hienoon kuratoituun näyttelytilaan ja varastoihin (mukaan lukien mielenkiintoiset luukut).


Kulttuurimyönteisyys ja hyvinvointityö näkyy kirjastossa

Äänekosken kaupunki on vahvasti kulttuurimyönteinen. Verraten hyvin resursoituun kulttuurin toimialaan kuuluvat kirjaston lisäksi yleinen kulttuuritoimi, musiikkiopisto ja museo. Kaupungin elinvoimaa lisäävät omalta osaltaan Metsä Groupin investoinnit, mitkä säteilevät omalta osaltaan myös kulttuuripuolelle. Kirjasto on pyrkinyt vapaa-aikajohtajan johdolla lobbaamaan kirjaston tekemää kulttuurihyvinvointityön tärkeyttä myös Keski-Suomen hyte-ryhmässä. Kulttuuri- ja liikuntaohjelmaa työstetään parhaillaan – tässä auttaa, että kirjastossa on tehty aktiivisesti näkyvää kulttuurityötä.

Äänekosken pääkirjaston hyllyjä ja kirjoja esillä tilassa

Kulttuurihyvinvoinnista on ilahduttavasti alettu puhumaan viime vuosina entistä enemmän. Hyvinvointityö kytkeytyy lukutaitoon, ja lukutaitotyöhön liittyen tuleekin paljon yhteydenottoja kirjastoon koulun puolelta. Seinäjoen erten sopimusmallin käyttöönottoa suunnitellaan ja syksyllä keskustellaan myös varhaiskasvatusyhteistyön lisäämisestä. Kuntalaisten osallisuuden lisäämisen tapoja pyritään lisäämään – tämä on päätöksen teon tahtotilaa, kuntalaisten ja sidosryhmien kiinnostus tulisi myös aktivoida.


Kokoelmat vahvuutena ja uusi osaaminen tavoitteena

Äänekosken kirjaston vahvuus on kokoelma – ja kirjastotilassa sen esillepano. Laaja ja laadukas kokoelma palvelee koko Keski-kirjastoa kuljetusten kautta. Hyvät hankintamäärärahat mahdollistavat kokoelman kehittämisen. Erityisenä nostona Äänekoskella on vahva musiikkikokoelma, jossa näkyy musiikkikirjastonhoitaja Pentti Ronkasen kädenjälki. Eläköitymiset tarjoavat uusia mahdollisuuksia tehtäväkuvien kehittämiseen rekrytointien yhteydessä. Kirjastoalan murros näkyy – uudenlaista osaamista, esimerkiksi pelituntemusta ja tapahtumatuotantoa on tarkoituksena kasvattaa. Kirjaston on tarkoitus säilyä keihäänkärkenä.

Äänekosken kirjastotilan yleiskuvaa

Elinikäinen oppiminen on tärkeää ja liittyy henkilöstön osaamisen kehittämiseen erityisesti kirjastoalalla. Keskustelimme paljon Äänekoskella juuri kirjastotyön muutoksesta ja uusien taitojen tärkeydestä. Vahvoja rutiineja olisi syytä pohtia ja puntaroida tarkasti. Päivi kertoi, että PiKen mentorointiohjelma tarjosi paljon tukea esihenkilötyöhön. Koulutusten jälkeen olisi hyvä olla aikaa pysähtymiselle.


Asiakkaat ja työkaverit innostavat, AKE-toimintaa seurattu “äimän käkenä”

Osaamisen kehittäminen on kivaa ja Päivin mielestä se on suorastaan työn edellytys.  Kirjaston tulevaisuuden pohtiminen on yleisestikin mielenkiintoista. Kirjastotoimenjohtaja Päivi Heinimäki tekee myös aspavuoroja, mikä on virkistävää vaihtelua johtajan arkeen – suorastaan ”arjen luksusta”. Elinan mukaan työn monipuolisuus, asiakkaat ja työkaverit kannattelevat ja nostattavat. Äänekoskella asiakaskohtaamisten kynnys on matala, asiakkaat tulevat tutuksi ja monesti istutaan alas juttelemaan.

Vierailulle osallistuneita henkilöitä kuvassa Äänekosken pääkirjaston hyllyjen välissä

Äänekoskella ollaan “aivan äimän käkenä” siitä, miten AKE-toiminta on rullannut ja tuottanut Tampereelta käsin kirjastoja tukevaa toimintaa. Kimpat ja maakunnat ovat lähentyneet, yhteishenki on kasvanut. Lisäksi aluehallintoviraston ilmeen muutos on noteerattu, organisaatio on hyvässä mielessä tuttavallisempi. Tiedotus koetaan yleisesti ottaen hyväksi, informaatioähkyä voi välttää omalla suodatuksella ja kohdentamisella. Lähikoulutusten ja etätoteutusten balanssi on tärkeää, lähitilaisuuksilla on tärkeä paikka vaikka tallenteitakin paljon kiitellään.

Seuraa somessa

Äänekosken kirjasto Facebookissa

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.