Ilmoittautuminen PiKe-kirjastojen vierailukäynneille 2026 avattu!

Vuosien 2026 ja 2027 aikana toteutetaan kiertue kirjastoissa Lupa- ja valvontaviraston kirjastotoimen ylitarkastajan ja kehittämiskirjaston koordinaattorien voimin. Kirjastojen kanssa palataan samoihin aiheisiin kuin vuosien 2022-23 keskusteluissa esimerkiksi kirjaston roolista kunnassa nykyhetkestä eteenpäin, kirjaston vahvuuksista, identiteetistä, kehittämiskohteista ja työssä motivoivista sekä innostavista tekijöistä. Selvitämme myös kirjastojen kokemusta kehittämiskirjastotyössä tapahtuneista muutoksista suhteessa kirjastojen tarpeisiin. Muuramen kirjastossa vierailimme 20.3.2026. Blogautuksen 12.5.2022 vierailulta löydät ohesta.   

Yleistä Muuramen kirjastosta

Muuramen kirjastossa keskusteluun osallistuivat kirjastonjohtaja Tuire Vesterinen, kirjastopedagogi Johanna Tornikoski, kirjastovirkailija Anneli Hynynen, hanketyöntekijä Riikka Purola ja sivistysjohtaja Jukka Koivisto. Muuramen kirjastossa työskentelee yhteensä 6 henkilötyövuotta. Kirjastossa on palveluaikaa maanantaista perjantaihin omatoimikirjaston laajentaessa aukioloaikoja myös iltoihin ja viikonloppuihin. Pääkirjaston ohella Muuramessa toimii Kinkomaan omatoimikirjasto. Asukkaita Muuramessa on vähän alle 11000. 

Muuramen kirjasto sijaitsee hyvällä paikalla ja omatoimikirjasto on lisännyt saavutettavuutta entisestään. Hiljaista työskentelytilaa ja ryhmätyötiloja kirjastoon kaivataan, mutta muutoin tilat vastaavat edelleen hyvin tarpeisiin. Kirjastossa on paljon tapahtumia ja niiden tiimoilta tehdään yhteistyötä monien toimijoiden kanssa. Kirjasto nähdään kunnassa luontevana paikkana toteuttaa asioita, joita muualla ei voi tehdä.  

Kirjasto on merkittävä toimija ja yhteistyökumppani 

Kirjastossa on parin viime vuoden aikana käyty läpi suuria henkilöstömuutoksia. Uusien työntekijöiden myötä kirjastoon on haettu uudenlaista osaamista ja tässä on myös onnistuttu. Kirjastossa kävijä- ja lainamäärät kasvavat ja logistiikkatyö vie yhä enemmän aikaa työpäivistä, mikä asettaa omat haasteensa toiminnalle henkilöstömäärän pysyessä samana. Työtä on pakko priorisoida ja etusijalle on asetettu se, että asiakkaiden kohtaamiselle jää aikaa.

Kuva kirjastosalissa. Taka-alalla kolme ihmistä.

Jukka Koivisto nostaa heti keskustelun alkumetreillä esiin kulttuuripalveluiden tärkeyden ja sen, kuinka pienellä rahalla toimivalla kokonaisuudella on suuri merkitys ihmisten elämään. Muuramen vapaa-aikapalveluissa kirjastolla on suuri osuus, ja palvelut tuovat voimavaroja myös koulujen ja päiväkotien toimintaan. Muuramessa on paljon lapsia ja nuoria, mikä näkyy kirjaston painotuksissa. Lasten ja nuorten palvelut ovat ja tulevat jatkossakin olemaan kirjastossa ykkösasia.

Muuramen kirjastossa on pitkät perinteet verkostomaisessa ja suunnitelmallisessa toiminnassa kunnan muiden toimijoiden kanssa. Tästä esimerkkinä Muuramen kulttuuriopetussuunnitelma Kulttuurikello, joka antaa raamit kirjaston kouluyhteistyölle osana perusopetuksen yleistä opetussuunnitelmaa. Vastikään laadittu Muuramen lukutaito-ohjelma täydentää tätä kokonaisuutta. Keskusteluhetkellä lukutaito-ohjelma odotti esittelyä seuraavassa hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunnassa. Kirjastossa koetaan, että kaikki kunnan toimijat puhaltavat yhteen hiileen lukutaitoasioissa.

Keskustelussa todettiin kulttuuripalveluiden olevan merkittävä tekijä kuntalaisten henkisen kriisinkestävyyden lisäämisessä. Monilukutaidon merkitys eri-ikäisten kriiseistä selviytymisessä on ehdoton, ja kirjastolla on iso rooli näiden taitojen tukemisessa. Yhtenä suurena asiana varautumisen kannalta nähdään digilukutaidon ja kaikenikäisten mediataitojen tukeminen. Lukutaidon merkitys on valtava jo ennen kuin ollaan kriisipisteessä ja se tarjoaa tärkeän keinon purkaa polarisaatiota yhteiskunnassa. Muuramessa on ollut pohdintaa siitä, minkälaista mediakasvatus kirjasto voisi tehdä koulujen kanssa yhteistyönä.

Hankkeiden avulla pysytään ajassa mukana 

Muuramen kirjaston toimintaa on kehitetty määrätietoisesti hankkeiden kautta. Edellä mainittu, Riikka Purolan luotsaama Muuramen lukutaito-ohjelma -hanke saa jatkoa, sillä hankerahoitusta myönnettiin vastikään myös lukutaito-ohjelman toimeenpanolle. Hankkeet nähdään tapana testata kirjastossa uudenlaista toimintaa, tai kokeilla omassa toimintaympäristössä ja omalla tyylillä jotakin, mitä jossakin toisaalla on jo tehty. Tuire Vesterinen laskeskeli vuodesta 2019 eteenpäin Muuramen kirjastossa toteutettujen hankkeiden määräksi 8 kappaletta.

Vaikka hankkeet työllistävät ja asioita on välillä haastavaa viedä eteenpäin, niiden merkitys on lopulta suuri. Asiat menevät hankkeiden myötä eteenpäin: kirjasto ei jämähdä paikoilleen, vaan pysyy ajassa mukana. Hankkeet tuovat kirjastoon myös ulkopuolista ja erilaista osaamista, mikä antaa kirjaston henkilöstölle mahdollisuuksia kehittää osaamistaan arkipäivän kohtaamisissa.

Etualalla metallinen kirjaesittelyteline, taustalla näkyy ihmisiä.

Ihmiset kohdataan aina, muusta tingitään tarvittaessa 

Kirjastovierailua edeltäneessä PiKen osaamiskartoituskeskustelussa Muuramen kirjaston tärkeimmäksi vahvuudeksi nostettiin läsnä oleva kohtaaminen. Henkilöstöllä on vahva ja jaettu ymmärrys siitä, että asiakkaiden kohtaamiseen panostetaan ja siitä pidetään kiinni arjen kiireissä, tarvittaessa muita tehtäviä karsien.

Kirjaston henkilökunnalla on intoa kehittää omaa osaamista ja tämä nähdään tärkeänä, mutta käytännössä vaikkapa koulutuksiin osallistumiselle on tällä hetkellä hyvin vaikea löytää aikaa. Henkilöstöresurssi on rajallinen ja kirjaston arjen pyörittäminen asiakasmäärien ja logistiikan kasvaessa aiheuttaa tarpeen jättää jotain muuta tekemättä. Kirjastossa pohditaan jatkuvasti paikkoja, joista aikaa voisi irrottaa esimerkiksi osaamisen kehittämiselle muuttamalla prosessia, tai jättämällä jotakin tekemättä. ”Aikasyöppöjen” tunnistamisessa nähdään edelleen mahdollisuuksia, ja tässä voidaan hyödyntää myös talon ulkopuolelta tulevia hanketyöntekijöitä, jotka katsovat toimintaa uusin silmin.

Asiakkaat motivoivat kehittämään osaamista ja kokeilemaan uutta 

Muuramen kirjastossa kaikki työ tehdään asiakkaita varten ja työn arvo on siinä, mikä siitä näkyy asiakkaille päin. Asiakkaat ovat syy kouluttautua ja ideoida uutta toimintaa. Muuramessa kirjastoa ja kirjastotyötä on tietoisesti kehitetty siihen suuntaan, että ihmisten kohtaamiselle jää aikaa. Myös mahdollisuus kehittää kirjastoa ja kokeilla uutta esimerkiksi hankkeiden avulla motivoi ja pitää huolen siitä, ettei kirjastotyö ole alkanut kyllästyttää vuosienkaan jälkeen.

Kirjoja esittelypöydällä kirjastossa, taustalla sohva.

”Osaamisen kehittämisen tuki on iso reservi kirjastolaisille” 

Muuramessa oltiin tyytyväisiä niin kehittämiskirjaston kuin lupa- ja valvontaviraston tarjoamaan osaamisen kehittämisen tukeen. Materiaalien ja koulutusten määrän nähdään kasvaneen ja monipuolistuneen maakuntakirjastoajoista. Muuramessa koulutuksiin osallistuttiin erittäin aktiivisesti koronavuosina. Tällä hetkellä osallistuminen on hieman vähäisempää, ennen kaikkea edellä mainitusta aikapulasta johtuen. Liboppi-alusta nähtiin hyvänä lisänä, joka mahdollistaa opiskelun omaan tahtiin.

Webinaareja pidettiin hyvänä koulutusmuotona ja etätapaamisia tärkeinä, mutta hyvin tärkeinä nähtiin myös lähitilaisuuksiin osallistuminen mahdollisuuksien mukaan, ja kasvokkaiset kohtaamiset kollegoiden sekä muiden alojen ihmisten kanssa. Kirjastovierailut ja työelämävaihdot laajentavat myös osaltaan näitä mahdollisuuksia hienolla tavalla.

Lupa- ja valvontaviraston hankerahoituksella toteutettujen hankkeiden puitteissa opitaan myös valtavasti metataitoja, kaivetaan materiaaleja ja selvitetään, mitä muualla on tehty. Tonttia kartoittaessa kartutetaan myös verkostoja. Kirjastoalan sisäinen verkostoituminen nähdään ainutlaatuisen hyvänä lähes joka kunnan tehdessä yhteistyötä muiden kanssa vähintään kirjastojärjestelmän osalta. Yhdessä tekeminen, toisilta oppiminen ja into jakaa osaamista toisten hyväksi ovat vieneet ja vievät koko alaa eteenpäin.

Keskustelussa olleet esihenkilöt kiittivät mahdollisuutta pysähtyä pohtimaan asioita yhdessä ja antaa samalla positiivista palautetta työtekijöille. ”Keskinkertaista yritätte, mutta priimaa pukkaa!” totesi Jukka Koivisto kirjaston porukalle keskustelun päätteeksi.

Muuramen kirjasto somessa

Muuramen kirjasto- ja kulttuuripalvelut Facebookissa 

Muuramen kirjasto Instagramissa 

Teksti: Kaisa Palomäki, ja kuvat: Juliaana Grahn 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *