🌍 PiKen työelämävaihtotarjotin on avoinna! 🌍

Esittäytyminen ja mitä tyypillisiin kirjastotyöpäiviinne kuuluu?

Olen Jenni Vainio-Köpi ja työskentelen kirjastonhoitajana Punkalaitumen kirjastossa. Työtehtäviini kuuluu pienen kirjaston töitä laidasta laitaan, asiakaspalvelua, kokoelmanhoitoa, yhteistyötä koulujen, varhaiskasvatuksen ja muiden tahojen kanssa.

Miksi ilmoittauduitte mukaan kirjastovierailukokeiluun?

Halusin päästä tutustumaan toisen pienen kirjaston toimintaan, nähdä millaisia eroja ja yhteneväisyyksiä toiminnassa on.

Kertokaa vierailupäivästänne vapaamuotoisesti.

Juupajoella minua oli aamulla vastassa kirjastonjohtaja Tarja Pyyaho. Ensimmäiseksi pääsin tutustumaan kirjaston tiloihin. Kävimme myös samassa rakennuksessa sijaitsevassa nuorisotilassa, jossa järjestetään myös kirjaston tapahtumia. Kierroksen jälkeen lähdimme tutustumaan Juupajoen koulukirjastoihin. Lounaan jälkeen palasimme kirjastolle ja keskustelimme vielä lasten- ja nuortenkirjastotyöstä.

Millaisia odotuksia teillä oli vierailulle? Mikä yllätti?

Odotuksena oli tosiaan nähdä toisen pienen kirjaston arkea ja saada ideoita omaankin toimintaan. Suuria yllätyksiä ei tullut, mutta oli mielenkiintoista nähdä koulukirjastotoimintaa ja vaihtaa kuulumisia.

Mitä vierailulta oppimaanne aiotte viedä eteenpäin kirjastoissanne?

Sain hyviä ideoita lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn, ja varmasti jotain ideoita viemme käytäntöön Punkalaitumella.

Teksti: Jenni Vainio-Köpi
Kuva: Tarja Pyyaho

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *