Kiinnostaako työelämävaihto? 🧳 PiKe-kirjastojen työelämävaihtotarjotin on auki 🧳

Akepiken ratkaisukahveilla keskusteltiin perjantaina 8.5.2020 uloslainausmahdollisuuden suunnitelmista ja toteuttamisesta Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastoissa.

”Välittömästi meistä tuli välttämättömiä”

Hallituksen linjauksen mukaisesti ”uloslainaus” on mahdollista aloittaa kirjastossa välittömästi. Aluehallintoviraston keskiviikkona tulleen ohjeistuksen ydinviestinä on, että lainaamista voidaan tehdä tietyin reunaehdoin ja tilat voidaan laajamittaisesti avata kesäkuun alusta.

Kirjastojen on mahdollista aloittaa aineiston noutopalvelu (ns. take away –tyyppinen lainaustoiminta) välittömästi. Muut kuin lainaustoiminnan kannalta välttämättömät tilat tulee kuitenkin pitää suljettuina eikä oleskelua tai muuta toimintaa kirjaston tiloissa tule sallia ennen 1.6.2020.

Aluehallintoviraston tiedote 6.5.

PiKe-kirjastot ovat reagoineet tilanteeseen nopeasti, ammattitaitoisesti ja selkeästi viestien. Vaikka uuden äärellä oleminen ja tuntemattomaan hyppääminen jännittää, asiakkaiden positiivinen paine lainaustoiminnan aloittamiseen kannustaa palveluiden kehittämiseen. On nähtävissä, että kirjaston merkittävyys ja vaikuttavuus yksilöiden elämässä ja yhteiskunnassa on suuri. Rajoituksia aletaan purkamaan kirjastot eturivissä ja kulttuurisisältöjen merkitys poikkeusaikana kertoo kirjastojen arvostuksesta ja keskeisestä roolista.

Hyvä kiteytys tästä on Ylöjärven kirjaston informaatikon Eija Mäkisen chat-kommentti: ”Välittömästi meistä tuli välttämättömiä”.

Pälkäne käynnisti uloslainauksen eturivissä

Kirjastonhoitaja Terhi Huttunen Pälkäneeltä avasi nopeaa asiaan tarttumista heidän kirjastossaan.

Ovikellon soitosta sisään, max kolme henkilöä kerrallaan. Kirjastossa pääsi kulkemaan lähinnä vain varaushyllylle, automaatille (kuvan vasemmassa laidassa) ja tarvittaessa tiskille (kuvan oikeassa laidassa). Joitain uutuuksia oltiin nostettu esille ja niitäkin sai lainata. Hyvin meni, asiakkaita kävi yhteensä alle 20 ja sekä asiakkaat että henkilökunta olivat kovin tyytyväisiä tästä asteittaisesta avaamisesta. Huomenna pääsee pääkirjaston ohella myös Luopioisten kirjastosta noutamaan varauksia. Ihanaa saada taas pikkuhiljaa asiakkaita kirjastoon!

Kirjastomiesten pleksit ei pienestä huurru Jyväskylässä

Jyväskylän kaupunginkirjasto avaa perjantaina 8.5. viisi toimipistettä pika-asiointiin. Informaatikko Aapo Ruuttunen on tässä valmistautunut asiakaspalvelutehtäviin. Kirjastomiehet -bändin postaus on myös artikkelin otsikoinnin takana.

Hämeenkyrössä makeaa palautetta

Kirjastotoimenjohtaja Liisa Neronen Hämeenkyröstä kertoi, että uloslainauksen mahdollisuuteen tartuttiin reippaasti. Asiakaspalautteista tähän mennessä paras on kermakakku, jonka kirjaston väki oli saanut!

Noutopalvelu käynnistyy Nokialla maanantaina

Nokialla starttaa varausten noutopalvelu maanantaina 11.5. Kirjastosali on rajattu sermein ja pyörillä varustetuissa kalusteissa tuotu uutuuksia esille. Käsidesiä tilattu ja henkilökunnalla visiirit käytössä. Tässä erikoiskirjastonhoitaja Marjo Laakkonen demonstroi, mistä on kyse.

Kuulumisia Orivedeltä

Orivedellä lainaus alkaa maanantaina pääkirjastossa. Lainaus- ja palautustiskeissä on pleksit turvavarusteena. Tässä vs. kirjastotoimenjohtaja Henna Kaukoniemen kuva kirjastotilasta.

Tampere aloittaa varausten noutopalvelun 11.5.

Tampere aloittaa varausten noutopalvelun maanantaina 11.5 pääkirjastossa ja aluekirjastoissa. Tässä havainnekuvia pääkirjasto Metsosta ja Sampolan aluekirjastosta. Kiitos kuvista kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtajalle Pirkko Lindbergille ja palvelupäällikkö Perttu Rasille.

Laukaassa uloslainausta käynnistellään

Kirjastotoimenjohtaja Risto Heikkisen mukaan Laukaassa uloslainaus käynnistyy perjantaina 8.5. Tunnelmat ovat vielä odottavat, ainakin 15 minuuttia ennen avaamista oli kirjaston ovien edessä vielä suhteellisen rauhallista.

Muita poimintoja ratkaisukahvien chatista

”Nyt kun on uusi termi – uloslainaus – pitäisikö olla myös sisäänheittäjä ja sitkeimmille ulosheittäjä?”

”Me ei saatu Pälkäneellä kakkua, mutta saatiin uunituore ruisleipä :)”

”Pirkkalassa maaliskuussa tunti ennen sulkemista yksi asiakkaista lauloi We’ll meet again -biisin. Nyt taas nähdään!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *