🌍 PiKen työelämävaihtotarjotin on avoinna! 🌍

Kirjastovirkailija-kuljettaja Emma Karimaa Nokian kaupunginkirjastosta kertoo päivästään Lempäälän yhteisöbussi Lempin kyydissä.

Kerro vierailupäivästäsi vapaamuotoisesti

Lempäälän kaupunginkirjasto on antanut uuden elämän Hämeenkyrön entiselle Scanialle. Lempi toimii paitsi aivan perinteisenä kirjastoautona myös yhteisöbussina. Sateisena aamuna Lempin keltaiset ja oranssit värit piristivät kummasti, samoin mahdollisuus päästä vaihtamaan tietoja kirjastovirkailija ja kuljettaja Antti Selinin kanssa.

Ensimmäisenä vuorossa oli Lastusten kyläkoulu, jossa kuitenkin oltiin innostuneempia pihan uudesta sählykentästä, jonka hankintaan kyläyhdistys oli kerännyt kunnioitettavan summan rahaa. Muutama lainaaja sentään kävi ja eräs opettaja huolehti ison pinon luettavaa luokkaan.

Seuraavaksi kurvattiin Myllykolun päiväkodin pihaan, jossa oli myös hieman hiljaista. Tämähän on siis aivan tyypillistä: kun otat jonkun kyytiin näyttääksesi miten hienosti meillä palvelu toimii, asiakkaat loistavat poissaolollaan.

Samoin meinasi käydä Sääksjärven koululla, jossa ehdimme jutella pitkät pätkät yläkouluissa tehtävästä nuorisotyöstä kouluyhteisöohjaaja Tiina Ollosen kanssa. Hänen lähdettyään alkoi kuitenkin tapahtua: autoon pölähti kolmetoista nuorukaista, mutta meininki pysyi kovin rauhallisena (kuten kuvasta näkyy). Istumapaikat täyttyivät vielä lisää ja keskustelimme esimerkiksi e-kirjasto-sovelluksesta.

Kanavan koululla tapasin toisen kouluyhteisöohjaajan Taru Peltoniemen. Tämä kertoi, että koululta pitäisi tulla ryhmä ysiluokkalaisia tutustumaan Lempiin, mutta heitä ei näkynyt. Joukko muita nuoria kävi kuitenkin painimassa ja pelaamassa Klusteria. Kerta ei selvästi ollut ensimmäinen, sillä hauskaa peliä osattiin pyytää kaapin kätköistä.

Lempäälän nuorisotoimen ja kirjaston yhteistyötä oli todella hienoa nähdä. Osansa konseptin kehittämisessä on ollut myös Antti Selinillä, jolla on useamman vuoden kokemus nuorisotyöstä. Antti kuljettaa autossa puristusvoimamittaria ja testailee silloin tällöin nuorten käsivoimia. (Erikoinen Antin havainto: vahvimmat eivät treenaa.) Muutakin ajanvietettä toki löytyy, autossa on järjestetty esimerkiksi elokuvailtoja. Muutama keikka naapurikuntiin on myös heitetty nuorisotyön merkeissä.

Mitä vierailulta oppimaasi aiot viedä eteenpäin omassa kirjastossa?

Suosittelen työvaihtoa erityisesti kirjastoautonkuljettajille, koska meitä ei varsinkaan pienissä kirjastoissa ole kovin montaa. Ajatustenvaihto voi olla hyvin hedelmällistä, avartavaa ja voi löytää hyviä käytäntöjä. Koska Nokialla ei käydä säännöllisesti yläkouluissa, emme voi sellaisenaan siirtää Lempäälän käytäntöä meille. Nokialla on kuitenkin siirrytty tiettyjen koulujen osalta ”tilausajomalliin”, jossa koulu voi tilata kirjastoauton käynnin. Tähän voisi varmasti yhdistää yläkoulut ja yhteistyön kouluyhteisöohjaajien kanssa.

Teksti ja kuva: Emma Karimaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *