🌍 PiKen työelämävaihtotarjotin on avoinna! 🌍

Osana vuoden 2025 AKE-toimintaa toteutettu PiKen mediasivistysprojekti on saatu päätökseen. PiKen mediasivistysprojekti oli osaamisen kehittämisen kokonaisuus, jonka kohderyhmänä olivat kirjastotyöntekijät ja heidän ammatillisen identiteettinsä sparraaminen suhteessa aikuisten mediasivistykseen ja sen toteuttamiseen käytännön työssä. Tutustu Piken mediasivistys 2025 -raporttiin ohesta. Kokonaisuus jatkuu vuonna 2026 PiKen mediasivistysoppaan julkaisulla.

Mitä tehtiin?

PiKen mediasivistysprojekti lähti käyntiin Tampereelta, mistä kokonaisuus laajeni ensin PIKI-kirjastoihin. Pian mukaan lähtivät myös Jyväskylä ja muut Keski-kirjastot. Projektiin ilmoittautui mukaan yhdeksän pilottikirjastoa Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueelta ja projektiryhmä muodostettiin loppuvuodesta 2024. Kaikista pilottikirjastoista oli projektiryhmässä mukana 1-2 edustajaa. Kehittämiskirjastosta oli mukana kaksi koordinaattoria, joista toinen toimi projektin vetäjänä. Projektiryhmän työskentely keväällä 2025 koostui tilannekuvan luonnista, verkoston kaikille avoimista tilaisuuksista ja pilottikirjastojen asiakastilaisuuksien suunnittelusta. Syksyllä 2025 toteutetut asiakastilaisuudet dokumentoitiin digitaalisen, päivittyvän PiKen menetelmäpankin ensimmäisiksi sisällöiksi.​

Projektin aikajana ohessa:

Aikajana PiKen mediasivistysprojektista

PiKen mediasivistysprojektin myötä kirjastolaisia haastettiin pohtimaan, miten omassa kirjastossa ja työssä toteutetaan kirjastolain monipuolisten lukutaitojen tehtäviä. Projekti nojasi tutkittuun tietoon ja kartoitti laajasti monilukutaitotyötä Suomessa ja muualla rakentaen jatkumoa siihen, mitä tähän mennessä on tehty. Projektin ytimenä oli käytännön tekeminen ja pilottikirjastojen kokemusten kautta rakennettava PiKen menetelmäpankki, jonka skaalautuvat mallit ovat kaikkien kirjastojen saatavilla aikuisten monilukutaitotyön tueksi. 

Mitä jäi käteen?

Projekti pääsi tavoitteisiinsa vuoden 2025 osalta. Vuoden aikana taustoitettiin laajasti monilukutaitotyötä ja perehdyttiin kentällä tapahtuvaan kehitykseen myös samanaikaisesti projektin kanssa. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastoammattilaiset saivat mahdollisuuden osallistua monipuolisiin PiKen mediasivistys -koulutuksiin aikuisten mediasivistystyön kehittämisen tueksi ja koulutusten materiaalit sekä tallenteet ovat edelleen hyödynnettävissä Akepiken opiskelumateriaaleissa. Projektiryhmä pääsi yhdessä pohtimaan omassa kirjastossa toteutettavaa mediasivistystoimintaa suhteessa muihin kirjastoihin, jakamaan kokemuksia ja kehittämään uutta pilottitilaisuuksien muodossa. Projektin suurin ja näkyvin tuotos oli PiKen menetelmäpankki, joka toimii ja täydentyy osana Kehittämiskirjaston verkkosivuja tarjoten jatkossa alustan laajamittaiselle, eri kohderyhmille suunnatun monilukutaitotyön osaamisen jakamiselle.

Projektivuoden 2025 päätyttyä päällimmäiseksi jäi ajatus siitä, että työ on vasta alussa. Vuoden 2025 aikana on tapahtunut valtavasti asioita valtakunnallisella monilukutaitotyön kentällä. Laajamittaisia lukutaitotyön hankkeita ja ohjelmia on käynnissä myös kansainvälisesti. Lukutaitostrategiatyötä tehdään lukuisissa kunnissa, yhteistyöverkostoja luodaan ja työkaluja kehitetään kirjastoissa tehtävän lukutaitotyön vaikuttavuuden mittaamiseksi. Kirjastoissa on käyty kiivasta keskustelua lukutaitotyön suhteesta lukemisen edistämiseen ja siihen, mitä kehittämistarpeita kirjastoissa tehtävässä työssä on. PiKen mediasivistysprojektin myötä on kirkastunut, että paljon on kiinni siitä, miten asioita avataan ulospäin: projektissakaan ei keksitty pyörää uudelleen, vaan kehitettiin toimintaa aikuisten mediasivistyslasit päässä. Monet pilotoidut mallit olivat jo jossakin muodossa olemassa ja niitä hieman muokkaamalla saatiin uudenlaista ja uudella tavalla vaikuttavaa toimintaa.

Mitä seuraavaksi?

Projektin aikana konkretisoituivat myös aikuisiin kohderyhmänä liittyvät haasteet. Miten tavoittaa oikeat ihmiset oikea-aikaisesti ja saada heidät itselleen hyödyllisten mediasivistysteemojen pariin? Aiheeseen tartuttiin sekä PiKen mediasivistys -koulutuksissa että projektiryhmän kokouksissa ja työkaluja tähän tarjotaan edelleen tänä vuonna. PiKen mediasivistys jatkuu vuonna 2026 kohti loppuvuodesta julkaistavaa PiKen mediasivistysopasta. Tulevassa julkaisussa vuoden 2025 projektin kokemukset, havainnot, kerrytetty tietopohja ja monilukutaitotyön kentän ajankohtaiset asiantuntijapuheenvuorot yhdistyvät Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastoissa tehtävää aikuisten mediasivistystyötä tukevaksi, käytännönläheiseksi oppaaksi.

Tutustu PiKen mediasivistys 2025 -raporttiin ohesta.

Tutustu PiKen menetelmäpankkiin ohesta.

Kysy lisää!

Koordinaattori Kaisa Palomäki
Sähköposti: kaisa.palomaki(a)tampere.fi
Puhelin: 040 659 3021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *