Esittäytyminen ja mitä tyypilliseen kirjastotyöpäivään kuuluu?
Olen Marjo Mannila, työskentelen Tampereen kaupunginkirjastossa lasten- ja nuortenkirjastotyön koordinaattorina. Kirjastouraa minulla on takana reilut kymmenen vuotta, mutta Tampereella olen työskennellyt vasta syksystä 2023 saakka.
Fyysisesti työskentelen Pääkirjasto Metsossa lasten- ja nuortenosastolla. Asiakaspalvelun, kirjavinkkausten ja tiedonhaun opastusten lisäksi pestiini kuuluu lanu-kirjastotyön koordinointi kaupunkitasolla. Käytännössä tämä koordinointi tarkoittaa erilaisten sisältöjen ja materiaalien suunnittelua ja testaamista, linjausten laatimista sekä yhteistyötä kirjaston ja perusopetuksen välillä. Yksin näitä ei onneksi tarvitse työstää, sillä mukana ovat vetämäni lanu-tiimin tyypit eri Tampereen kirjastoista.
Tyypillistä kirjastotyöpäivää on oikeastaan aika vaikeaa kuvailla, mutta useimmiten päivän aikana on hetken aikaa asiakaspalvelua ja muuna aikana jos jonkinnäköisiä kokouksia sekä tiukkaa naputtelua koneella sisältöjen suunnittelun parissa. Välillä mausteena voi olla niitä kirjavinkkauksia, tiedonhaun opastuksia tai vaikkapa kirjailijahaastattelujen vetämistä.
Miksi ilmoittauduit mukaan kirjastovierailukokeiluun?
Koin, että tämä on oiva mahdollisuus päästä kurkkaamaan toisen kirjaston tapoihin ja käytänteisiin. Erityisesti kiinnostuin Lempäälän kirjaston kouluyhteistyöstä, erilaisista lukemisen edistämisen hankkeista sekä kirjastonuorisotyöstä. Myös verkostoitumisnäkökulma kiinnostaa aina, Akepiken lanu-verkoston puheenjohtajana ajattelen, että kasvokkain näkeminen varmasti madaltaa kynnystä myös lähestyä minua esim. koulutustoiveiden tai minkä vaan suhteen. Tai voihan se joillekin aiheuttaa myös päinvastaisen reaktion.
Kertokaa vierailupäivästänne vapaamuotoisesti
Päivä alkoi kirjastopäällikkö Jarkko Rikkilän kanssa. Aluksi juttelimme Lempäälän kirjastosta organisaationa ja kerroin myös Tampereen kuulumisia. Tämän jälkeen lähdimme kiertämään kirjaston kolmea kerrosta. Erityisesti itseäni ilahdutti, että nuorten aineisto ja tilat hengailuun olivat aidosti erillään lastenosastosta. Kaunis kevätpäivä oli muutenkin nappiosuma vierailulle, kirjaston valtavista ikkunoista oikein tulvi valoa tilaan.
Kirjastokierroksen jälkeen Jarkko luovutti minut nuorten kirjastopalveluista vastaavan kirjastonhoitaja Senni Laurikan huomaan. Hänen kanssaan juttelimme kouluyhteistyöstä sekä Lempäälän että Tampereen kirjastoissa, Lempäälän lasten ja nuorten kirjastopolusta, Lempäälän kirjaston eri hankkeista lasten ja nuorten lukemisen parissa sekä kirjastonuorisotyöstä. Oli myös kiva vaihtaa kokemuksia ihan niistä arjen kohtaamisista lasten ja nuorten kanssa.
Millaisia odotuksia teillä oli vierailulle? Mikä yllätti?
Etukäteen viestittelinkin, ettei tarvitse minua varten lähteä tekemään mitään Powerpoint-esityksiä, vaan tarkoituksena oli, että vierailu olisi rentoa juttelua ja tutustumista. Sitäpä onneksi sainkin! Mitään en tiennyt Lempäälästä ennen tätä visiittiä, joten kaikki tieto oli uutta. Kirjaston koko yllätti.
Mitä vierailulta oppimaanne aiotte viedä eteenpäin kirjastoissanne?
Muutamat kouluyhteistyöhön liittyvät jutut pistivät aivot raksuttamaan, joten ehkäpä niiden innoittamana työstetään jotain myös Tampereella. Kiitos kivasta päivästä Lempäälä ja Akepike!
Teksti: Marjo Mannila