Esittäytyminen ja mitä tyypillisiin kirjastotyöpäiviisi kuuluu?
Olen Sara Mattila ja työskentelen kirjastonhoitajana Ruoveden kirjastossa. Työpäivät vaihtelevat monipuolisten työtehtävien ansiosta, mutta tyypillistä on, että asiakaspalvelua ja muita kirjaston perustyötehtäviä, kuten hyllyttämistä, on aina jonkin verran. Lisäksi teen lasten- ja nuortenosastojen kokoelmanhoitoa ja hankintoja, aineistonäyttelyitä, uusien kirjojen saapumiskäsittelyä ja luettelointia sekä vastaan kirjavinkkauksista.
Miksi ilmoittauduit mukaan Pike-kirjastovierailulle?
Idea lähti oikeastaan edellisen esihenkilöni ehdottamana, ja tällaisen mahdollisuuden kuultuani innostuin asiasta saman tien! Olen vasta kirjastourani alkutaipaleella, joten koin, että vierailusta voisi saada hyviä ideoita ja näkökulmia omaan työhön sekä päästä kuulemaan isomman kirjaston lanu-työstä ja muistakin toimintatavoista.
Kerro vierailupäivästäsi vapaamuotoisesti.
Aamulla saavuttuani Ylöjärven pääkirjastolle minua vastassa oli kirjastonhoitaja Annika Lång. Ryhmä tokaluokkalaisia oli tulossa käymään kirjastolla, ja pääsin seuraamaan, kun Annika esitteli heille kirjastoa, kirjastonkäyttöä ja muutamia kirjoja vinkkausmaisesti.
Annikan kanssa keskustelimme päivän mittaan paljon lasten- ja nuortenkirjastotyöstä, josta erityisesti toivoinkin kuulevani. Oli vaikuttavaa kuulla, miten laajalti Ylöjärvellä tätä työtä tehdään ja miten sen tarkoitus on olla osallistavaa esimerkiksi erilaisten tapahtumien, lukudiplomien ja lukupiirien muodossa. Osallistavuus lähtee jo neuvolasta/lasten vanhemmista. Sain paljon uusia ideoita koulu- ja varhaiskasvatusyhteistyöhön, kokoelmanhoitoon ja tapahtumien järjestämiseen liittyen!
Päivän aikana minulle esiteltiin kirjaston tiloja, joista erityisesti innostuin lastenosastosta. Miten hienolla tavalla siellä oltiinkaan nostettu esiin suosittuja kirjoja/kirjasarjoja helposti löydettäviksi! Lisäksi kirjavinkkilistat hyllyissä ja lukumaja jäivät mieleeni ideoina, joita voisimme toteuttaa Ruovedellä. Pelihuone tottakai myös.
Jonkin aikaa seurasin myös asiakaspalvelua tiskissä ja pääsin vaihtamaan ajatuksia muidenkin Ylöjärven kirjastolaisten kanssa esimerkiksi omatoimikäytöstä. Näiden lisäksi kuulin kirjastoautotoiminnasta ja pääsin käymään itse autossa. Oli kiinnostavaa vähän vertailla Ylöjärven ja Ruoveden-Virtain kirjastoautojen toimintatapoja.
Millaisia odotuksia sinulla oli vierailulle? Mikä yllätti?
Odotin pääseväni kuulemaan ja vaihtamaan ajatuksia lanu-työstä, joten odotukseni todellakin täyttyivät! Ylöjärven pääkirjasto ei ollut minulle entuudestaan kovinkaan tuttu, joten vähän yllätyin sen tai henkilökunnan tilojen suuruudesta. 🙂
Mitä vierailulta oppimaasi aiot viedä eteenpäin kirjastossasi?
Aion varmasti viedä eteenpäin tai soveltaa saamiani ideoita käytännön lanu-työn toteutukseen liittyen.
Voin suositella vierailua kaikille! Kiitos Ylöjärven pääkirjasto, erityisesti Annika, ja Akepike!
Teksti ja kuva: Sara Mattila