Tampereen kaupunginkirjaston läntisen alueen palvelupäällikkönä toiminut Marjaana Meriläinen sai akepikeltä pyynnön kertoa Tampereen kaupunginkirjaston työuransa aikana kertyneestä hiljaisesta tiedosta. Lue ohesta Marjaanan ajatuksia työn ja kirjastojen muutoksesta sekä esihenkilön roolista!
Tulin ensimmäistä kertaa töihin Tampereen kaupunginkirjaston Metson aikuisten osaston neuvontaan kirjastonhoitajan sijaiseksi vuonna 1986, jolloin Metso oli ollut avoinna muutamia viikkoja. Tutustujaryhmiä ja asiakkaita parveili tuhatmäärin joka puolella kirjastoa. Heti kylmiltään jouduin syvään päähän eli aikuistenosaston asiakaspalveluun. Olin silloin vielä opiskelija eikä työkokemusta ollut paljon. Metso oli hienointa, mitä olin ikinä nähnyt. Erityisesti jäi mieleen valkoiset puhelimet, valkoiset kuulakärkikynät ja valkoiset mapit työhuoneissa. Kaikki oli stailattu pienintä yksityiskohtaa myöten. Tein sijaisuuksia aikuisten ja lasten osastoilla, kaukopalvelussa, Tammelan ja Koivistonkylän sivukirjastoissa, kunnes sain vakituisen kirjastonhoitajan paikan vuonna 1995 käsikirjasto-osastolla. Käsikirjastoon lähetettiin tuolloin asiakkaat, joiden tiedontarpeeseen ei löytynyt vastausta aikuisten osaston neuvonnasta. Myös sukututkijat olivat suuri asiakasryhmä.
Vuonna 2003 siirryin Sampolan juuri avattuun kirjastoon, jossa työskentelin muutamia vuosia, ensin kouluyhteistyöstä vastaavana kirjastonhoitajana, sitten Sampolan kirjaston tietotorilla informaatikkona. Pian silloisen organisaatiomuutoksen pyörteissä informaatikon toimi muutettiin palvelupäällikön pestiksi. Siitä alkoi esihenkilöurani. Olin 48-vuotias. Sampolan jälkeen tein runsaan vuoden mittaisen syrjähypyn Kurikan kaupunginkirjastoon. Siellä ollessani tulin valituksi aluekirjastonjohtajaksi läntiselle alueelle Lielahden uuteen aluekirjastoon.
Työuraani Tampereella on leimannut uusiin kirjastoihin hyppääminen. Viimeisenä työvuotenani kuvaan tuli mukaan vielä mahdollisen Hiedanrannan uuden kirjaston luonnosteluun osallistuminen pienesti. Vuorotteluvapaalla olen ollut kolme kertaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että elämässä tulee olla vahvasti muutakin merkityksellistä kuin työ, vaikka itsekin olen ollut hyvin työorientoitunut. Näin koko työuraa taaksepäin katselevana ajattelen, että kaikissa muutoksissa olisi tärkeää ajatella myös sitä mitä työ itselle antaa, ei pelkästään sitä mitä itse voi antaa työlle. Kuten eräs ystäväni on sanonut: muutos on matka itseen.
Esihenkilötyöstä
Esihenkilötyön tärkein kulmakivi on mielestäni luottamus. Luottamus on läsnä kaikessa toiminnassa ja vuorovaikutuksessa, oikeastaan koko kirjastotyö perustuu luottamukseen. Mitä enemmän luottamusta on, sitä paremmin asiat sujuvat- Monimutkaisista asioista tai hankalista tilanteista päästään eteenpäin luottamuksen avulla. Perinteinen sanonta on, että luottamus ansaitaan. On se varmasti niinkin. Itse ajattelen, että ansaitsemista vielä tärkeämpää on luottamuksen rakentaminen. Luottamusta tulevaisuuteen ja siihen että asiat ratkeavat, työkavereihin, esihenkilöön ja organisaatioon, itseen ja omaan toimintaan. Luottamus saa voimaa avoimesta ja rehellisestä toiminnasta ja kommunikaatiosta, realismista ja monimuotoisuuden hyväksymisestä. Luottamus on mielestäni samantapainen asia kuin sananvapaus. Sitä on jatkuvasti rakennettava, koska työelämässä kuten muuallakin toimintaympäristö, ihmiset ja tavoitteet ovat jatkuvassa muutoksessa. Jos luottamus rakoilee, asioiden yhdessä hoitamisesta tulee mutkikasta – jopa mahdotonta.
Kirjastoalalla eteneminen on usein siirtymistä esihenkilötehtäviin. Nuorempana en ikinä ajatellut, että minun kaltaiseni huomion keskipisteenä olemisesta kiusaantuva, hieman introvertti voisi olla pomohenkilö. Toisaalta olen aina tykännyt tulevaisuuden suunnittelusta. Katseeni on yleensä enemmän tulevassa kuin menneessä, mielipiteitäkin löytyy sekä halua parantaa epäkohtia. Onneksi on tullut yhä enemmän tutkimusta ja kirjoittelua siitä, että kaltaiseni henkilöt voivat onnistua myös esihenkilöinä. Kuva esihenkilöydestä on monipuolistunut.
Viimeisimmän organisaatiomuutoksen jälkeen aluekirjastonjohtajan nimikkeet muutettiin palvelupäälliköiksi. Läntisellä alueella lopetettiin Tesoman kirjaston kirjastonjohtajan toimi ja läntisen alueen palvelupäälliköstä tuli koko alueen esihenkilö. Tesomalle ja Lielahteen perustettiin vastaavan kirjastonhoitajan roolit huolehtimaan, että käytännön arki sujuu. Muutos ei mennyt aivan kivuitta ja uuteen malliin totuteltiin viimeiset pari työvuottani. Samaan aikaan kirjaston tiimit aloittivat toimintansa. Toiminnan kehittäminen on paljon tiimien vastuulla. Mielestäni tämä on hyvä suunta, koska itse työtä tekevät pääsevät kehittämään ja tuomaan omaa osaamistaan koko organisaation eduksi. Oma työni alueella muuttui enemmän manageroinnin suuntaan eli työ on muuttunut enemmän sujuvuuden ja henkilöstön työnteon mahdollistajaksi. Samalla kosketus kirjaston arkeen on vähentynyt, mutta lännen osaava henkilökunta on aina hoitanut homman kotiin ja itseohjautuvuus on ollut mahtavaa. Toisaalta on kyllä sanottava, että muutosten ennakointi ja suunnittelu olisi hyvä aloittaa hyvissä ajoin ennen kuin muutosta aletaan käytännössä toteuttaa. Henkilökunta on pidettävä mukana koko ajan suunnitelmien edetessä.
Minulla oli ilo olla kirjaston johtotiimin jäsen juuri silloin, kun organisaatiomuutosta lähdettiin suunnittelemaan ja panemaan alulle. Se oli mielenkiintoista ja hektistä aikaa, sinä aikana opin paljon johtamisesta. Olen miettinyt johtamisen ja työhyvinvoinnin suhdetta: Mihin asti työhyvinvointi on johtamisen ansioita ja mikä on koko työyhteisön osuus?
Kirjasto läntisellä alueella
Olisikohan kaikista alueista juuri läntinen alue muuttunut eniten viimeisen noin 10 vuoden aikana? Lentävänniemen ja Lamminpään kirjastot lakkautettiin ja Lielahden kirjasto perustettiin vuonna 2014. Tesoman vanha kirjasto on purettu ja uusi kirjasto allianssimallilla toimivassa Tesoman hyvinvointikeskuksessa avattiin vuonna 2018. Molemmat alueen kirjastot ovat keskisuuria hyvinvointikeskuskirjastoja, joissa toimitaan yhteistyössä hyvinvointikeskuksen muiden toimijoiden kanssa. Kehitys on ollut nopeaa. Olen kokenut, että vanhoja latuja ei ole ollut hiihdettävänä vaan koskematonta maastoa on saanut edetä, onneksi ei kuitenkaan umpihangessa.
Läntisella alueella asuu paljon lapsiperheita, myös perheitä joilla saattaa olla haasteita toimeentulossa ja hyvinvoinnissa. Kirjaston merkitys lapsiperheille on iso. Lasten tapahtumat ovat alueellisesti tärkeitä. Jos voisin vaikuttaa tulevaisuuteen, niitä en lakkauttaisi kirjaston toiminnasta. Kirjaston rooli hyvinvointikeskuksissa on moninainen, asiakkaan näkökulmasta palvelut löytyvät samasta rakennuksesta muiden palvelujen kanssa, mikä on hieno asia. Palvelujen käytännön tuottajien näkökulmasta konsepti ei ole yhtä yksinkertainen kuin strategioissa näyttää. Yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa tulisi jokaisessa organisaatiossa varata aikaa ja roolittaa se tehtäväkuvaan. Kirjasto on perinteisesti hyvä ja haluttu yhteistyökumppani. Sotepalvelut tuottavat omia palveluitaan kamppaillen omien tavoitteidensa ja vähenevien resurssiensa kanssa, eikä yhteistyölle kirjaston kanssa tunnu olevan aikaa.
Tesoman hyvinvointikeskuksen allianssilla on hienot periaatteet, joskin liian pieniin neliöihin suunnitellut eri toiminnot eivät kovin hyvin mahdollista yhteistyötä. Itse en kannata kirjaston ja nuorisotilan naapuruutta, ellei molemmissa ole tarpeeksi neliöitä ja henkilökunnalle osoitettu aikaa tehdä aitoa yhteistyötä. Toivottavasti Tesoman hyvinvointikeskuksen alakerran arjesta otetaan oppia tulevan kehittämiseen. Hiedanrannan uuden kaupunginosan palveluiden kehittämisessä seuraava mahdollisuus on jo nurkan takana.
Kannustaminen ja osallisuus
Yksi innostavimmista vaiheista työelämässä oli työskentely Sampolan kirjaston tietotorilla, jolloin samaan aikaan opiskelin mediakasvatuksen opintoja Tampereen yliopistossa. Opiskelu innosti työhön ja työ opiskeluun. Paljon innostusta työhön olen saanut ulkomaisista työmatkoista ja osallistumisista kansainvälisiin projekteihin ja seminaareihin. Vuonna 2011 olin pari viikkoa tutustumassa tanskalaisiin kirjastoihin EU-rahalla, se oli antoisa matka. Kannustan kaikkia hakemaan kansainvälisiin kirjastoalan tapahtumiin ja apurahaa osallistumiseen. Vaikka lähteminen voi tuntua työläältä, suomalaisilla on paljon annettavaa ja saatavaa. Suuren vaikutuksen minuun teki Etelä-Afrikan Iflassa tutustumiskäynti pienen kylän kirjastoon. Kirjasto lainasi puutarhapalstoja ihmisten viljeltäväksi ja tarjosi myös paikan, jossa satoa voitiin myydä. Jotkut viljelijöistä olivat lukutaidottomia ja kirjasto auttoi heitä lukutaidon, viljelyoppaiden käytön ja työnhaun alkuun.
Tähän loppuun vielä yksi tarina työuraltani. 1980-luvun lopulla tein pitkää sijaisuutta eräässä suuren kunnan kirjastossa. Sijaisuuden tullessa loppusuoralle minulle oli suusanallisesti luvattu jatkoa vuodella eteenpäin. Yhtenä päivänä minut kutsuttiin henkilöstöpäällikön huoneeseen allekirjoittamaan uusi työsopimus. Päätin avoimesti kertoa että olen raskaana. Henkilöstöpäällikkö sanoi, että siinä tapauksessa sijaisuuttani ei voida jatkaa. Tiesin, että tasa-arvolaki oli tullut juuri voimaan ja raskauden takia työntekijää ei saa syrjiä. Sanoin, etten nouse tästä tuolista ennen kuin työsopimus allekirjoitetaan, koska muuten tämä on laitonta. Henkilöstöpäällikkö poistui huoneesta joksikin aikaa ja palasi kertoen, että työsopimus allekirjoitetaan vuodeksi eteenpäin. Muistan punaiset laikut hänen kaulallaan. Aina välillä esihenkilönä toimiessani tämä tuli mieleeni ja tunsin myötätuntoa silloista henkilöstöpäällikköä kohtaan. En kehota ketään toimimaan näin krouvisti, mutta omista oikeuksista kannattaa työelämässä pitää huolta.
Ilman muuta parasta koko urallani ovat olleet työkaverit ja asiakkaat. Ilman ihmisiä ei olisi ollut mitään. Koen, että olen ollut super-etuoikeutettu, kun olen saanut olla osa Tampereen kaupunginkirjaston yhteisöä. Se on ollut ja on täynnä huipputyyppejä. Välillä tulee haikeita tunteita ja ikävä kirjaston upeaa yhteishenkeä, mukavia asiakaskontakteja ja yhteistyökumppaneita. Onneksi kaikkea muuta mukavaa on ja on tullut elämään, työelämän imu alkaa välillä tuntua kaukaiselta.
Teksti ja kuvat: Marjaana Meriläinen
Akepiken Hiljaista tietoa ja sanomaa kirjastosta -konseptissa keskustellaan kirjastotyön ja osaamisen muuttumisesta Pirkanmaan ja Keski-Suomen erilaisten kirjastovaikuttajien työurien kautta. Hiljaisen tiedon luonteenkin mukaisesti tämän sarjan toteutusmuodot vaihtelevat kirjastovaikuttajan mukaan. Ensimmäinen vieras oli Tampereen kaupunginkirjaston pitkäaikainen kokoelmapäällikkö Maarit Helén. Maaritin haastattelun pääset katsomaan ohesta PiKen kirjastoklubin Youtube-kanavalla. Ole yhteydessä kehittämiskirjastoon, kun haluat olla osa Hiljaista tietoa ja sanomaa kirjastosta -sarjaa!