🌍 PiKen työelämävaihtotarjotin on avoinna! 🌍

Kehittämiskirjaston vuosi 2025 pitää sisällään edellisen vuoden tapaan kattoteeman ja kaksi erityistä tavoitetta. Kattoteemamme Iloinen, vapautunut ja vaikuttava kirjastotyö tähtää ammatilliseen itsevarmuuteen, eteenpäinvievään ja osallisuutta vahvistavaan otteeseen kirjastotyön osa-alueissa ja jokaisen oman osaajuuden hahmottamiseen. Osaamisen kehittäminen huomioi johtamisessa, tiimityöskentelyssä ja kirjastoalan työtehtävissä tarvittavia erilaisia oppimisen muotoja eri tavoin toteutettavissa oppimisen paikoissa ja tilaisuuksissa.

Oppimissisällöt tarjoavat kolmatta vuotta peräkkäin työkaluja kirjaston arkeen, vahvistaen vuonna 2025 kirjastoammattilaisten osaamista PiKe-vision mukaisessa työskentelyssä, asemoiden kirjastohenkilöstön tulevaisuutta ja hyvää elämää rakentavina ja kohtaavina toimijoina kunnissa. PiKe-kirjastoissa toteutuu kriittisen ja suunnitelmallisen monilukutaidon osaamisen kehittämisen projekti, jossa sparrataan kirjastolaisten ammatti-identiteettiä aikuisten mediasivistys- ja monilukutaitotyössä.

Osaamisen kehittämisen alateemat ja niihin valikoituvat sisällöt pohjautuvat PiKe-kirjastojen henkilöstön esittämiin ajatuksiin ja tarpeisiin, joita on kerätty järjestelmällisesti PiKe-kirjastokeskusteluissa ja kirjastovierailuissa, henkilöstökyselyissä, koulutuspalautteissa, työelämävaihdoissa ja -jaksoissa, verkostojen ja ohjausryhmien kautta sekä suorina yhteydenottoina kehittämiskirjastoon. Kehittämiskirjastotoimintaan 2025-26 vaikuttamisen paikat ja ajankohdat esitellään tammi-helmikuun verkosto- ja johtamiskahveilla sekä ohjausryhmien kokoontumisissa.

Osaamisen kehittäminen verkostoissa ja täydennyskoulutuksina kattaa seuraavat kohtaamisen teemat:

  • Asiakkaan kohtaaminen: kirjasto-osaamisen käyntikortti
  • Digin kohtaaminen: rohkaisu ja kokeileminen
  • Sisältöjen ja tiedon kohtaaminen: aineistot ja järjestelmät
  • Kirjastotyöelämän kohtaaminen: rajat ja voimavarat        

Luomme edellytyksiä vahvistaa alueen kirjastojen toimintaa, jota ohjaavat kirjastolain tavoitteet ja tehtävät yleisille kirjastoille. Tuemme kirjastojen kehittymistä ja henkilöstön osaamista. Lisäksi edistämme kirjastojen keskinäistä yhteistoimintaa. Kirjastolain mukaan alueellista kehittämistehtävää hoitava kirjasto tekee myös yhteistyötä muiden AKE-kirjastojen kanssa. Jatkamme yhteistyössä AKE-alueiden, erityisesti Lahden, Porvoon ja Vaasan AKEjen kanssa. Aluehallintoviraston kanssa yhteistyö jatkuu avustusviestinnässä, valtakunnallisissa täydennyskoulutusteemoissa ja osallistumalla yhteisiin, työnjakoa menetelmällisen ja juridisen osaamisen kehittämisen välillä ohjaaviin työryhmiin.

Tilaisuuksia toteutuu monenlaisissa muodoissa, yhdistelmissä ja kokoluokissa. Toteutamme osaa tilaisuuksista lähipäivinä alueen solmukohtina sijaitsevissa kunnissa, suoralähetyksinä verkossa, Liboppi-kursseina ja tallenteina sekä suoraan kirjastoihin tilattavina koulutuksina. Oppimisvierailuja suunnataan ajankohtaisiin kohteisiin kirjasto- ja lähialoilla. Lisäksi henkilöstöllä on mahdollisuus omaehtoiseen vierailuun alueen kirjastoissa ja lainata kirjastoihinsa käyttöön kattavan valikoiman erilaisia monikanavaisessa kirjastotyössä hyödynnettäviä digivälineitä.

PiKe-uutiset suoraan sähköpostiisi

Koostamme kevät- ja syyskauden aikana Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastohenkilöstön sähköposteihin suoraan säännöllisen osaamisen kehittämisen uutiskirjeen, PiKe-uutiset. Alueella ei siis ole erillistä uutiskirjetilausta. Uutiskoonnit ovat löydettävissä verkkosivuilta ohesta PiKe-uutisten omalta alasivulta ja ne toimitetaan henkilöstölle työsähköposteihin noin kahdeksan kertaa vuodessa.

Päivämäärät ja kalenteri

Löydät osaamisen kehittämisen kalenteroidut päivät ohesta päivittyvänä listauksena. Muutokset mahdollisia, ajantasaiset tiedot löydät osoitteesta akepike.fi.

Ilmoittautumisista akepiken järjestämiin tilaisuuksiin tiedotetaan Pike-kirjastoammattilaisille suoraan sähköpostitse sekä erikseen Tulevat koulutukset -osiossa. Seuraathan myös Kirjastot.fi:n koulutuskalenteria ja tilaat AVI Kirjastotoimen sekä Kirjastot.fi:n uutiskirjeet, jotta muiden tahojen järjestämät tilaisuudet ja kuumimmat kirjastomaailman käänteet tavoittavat sinut.

Myös kunnat saattavat järjestää työnantajina työntekijöilleen erilaisia koulutuksia esimerkiksi työvälineiden ja työhyvinvoinnin teemoissa. Suomen Kirjastoseuran uutiskirjeen pääset tilaamaan seuran verkkosivujen etusivun alalaidasta. Osoitteesta Kirjallisuuskalenteri.fi löydät kootusti Suomen teksti- ja kirjallisuusalan tapahtumia.

Tammikuu: Lukemisen ja kirjallisuuden edistäminen

Vahvat Sitra-kisastudiot heikkoihin signaaleihin 2025
Ke 15.1. klo 13-15
PiKe-kirjastot
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Kirjakutsut 2025
To-pe 16-17.1. klo 9-16
Tampere ja tallenteet
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 7.1.2025 mennessä ohesta

Digi.kansalliskirjasto.fi tutuksi!
Ke 22.1. klo 10-11.30
Etälähetys

PiKen johtamiskahvit
Pe 24.1.klo 9-10
Liity mukaan tästä

PiKen verkostojen kokoukset
To 30.1. klo 13-15
Liity mukaan tästä

Piken verkostokahvit: Ratkaisuista verkostoihin!
Pe 31.1.2025 klo 10-11
Liity mukaan tästä

Helmikuu: Tiedon hankinnan ja käytön tukeminen, ohjaus ja monipuoliset lukutaidot

Talvilomaviikko 24.2.-28.2.

Asiakkaan kohtaaminen PiKe-kirjastoissa: esteettömyys ja saavutettavuus 
Ke 5.2. klo 10-11.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 29.1. mennessä

Kirjastoseura, AVIt ja Lukutaito-ohjelma: Suositus lukutaitotyöstä yleisissä kirjastoissa -julkistamisseminaari
To 6.2. klo 10-16
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Aluehallintovirasto: Vankilakirjastotoiminnan yhteistyöwebinaari
Pe 7.2. klo 9-12
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

PiKen osaajat kertoon 2025: tietoisku ja kokemuksia työelämävaihdoista
Ti 11.2. klo 13-14.30
Liity mukaan tästä

PiKen johtamiskahvit
To 21.2. klo 14-15
Liity mukaan tästä

Maaliskuu: Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen

Asiakkaan kohtaaminen PiKe-kirjastoissa: moninaisuus ja yhdenvertaisuus
Ke 5.3. klo 10-11.30
Etälähetys
Lisätiedot ja ilmoittautuminen.

Aluehallintovirasto: LSSAVIn OKT-aamukahvit
Ti 12.3. klo 8.15-9
Etälähetys

Onnistu tiedonhaussa: Ajan tasalla verkossa 
Ti 12.3. klo 10-11.30
Etälähetys
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 11.3. mennessä

PiKen verkostopäivä ja verkostojen kokoukset
To 13.3. klo 9-15
Juupajoki
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 20.2. mennessä

Aluehallintovirasto: Mistä raamit kirjastotoiminnalle?
To 13.3. klo 9-11.45
Etälähetys
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Kirjastoseuran valtakunnallista ohjelmaa: Kirjaston päivä  
Ke 19.3.
Etälähetys
Liity mukaan tästä

Kohteena tuttu ja vieras Helsinki! Oppimisvierailu Kansalliskirjastoon ja Hämiksen kirjastoon
To 20.3. klo 8-18
Oppimisvierailu
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 21.2. klo 16 mennessä

PiKen johtamiskahvit
Pe 21.3. klo 9-10
Liity mukaan tästä

Kirjastojen yhteinen kokoelmakoulutus
Ti 25.3. klo 9-12
Etälähetys
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 25.3. mennessä

PiKen kokoelmailtapäivä
To 27.3. klo 12-15
Etälähetys
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 20.3. mennessä

PiKen verkostokahvit: esteettömyys ja saavutettavuuspulinat
Pe 28.3. klo 10-11
Liity mukaan tästä

Ruotsinkielinen kehittämistyöryhmä ÅKE: Smakbitar suomeksi
Pe 28.3. klo 10-12
Liity mukaan tästä

Huhtikuu: Tilat oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan

Pääsiäinen 17..-21.4.

PiKen mediasivistys: Yhteisöllisyys aikuisten monilukutaitotyössä
Ti 1.4. klo 13-15 
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Aluehallintovirasto: Hankekahvit 3/2025
Ti 1.4. klo 13-14
Etälähetys

Aluehallintovirasto: Konkreettisia työkaluja väkivaltaa kokeneen ja tehneen kohtaamiseen
To 3.4. klo 12.15-14
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 2.4. mennessä

Lastenkirjainstituutti: Kirjakori 2024 -webinaari
Ma 7.4. klo 14-15.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

PiKen mediasivistys: moninaiset ohjaustilanteet
Ti 8.4. klo 13.00-15.00
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Aluehallintovirasto: Kirjastojen itsearviointi -koulutussarjan osa 2: Henkilöstö
Ti 8.4. klo 13-15.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Aluehallintovirasto: Asenne- ja mediakasvatus, väkivallan kohtaaminen työssä
To 10.4. klo 12.14-14
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 9.4. mennessä

Valtakunnalliset kirjastojen ATK-ihmisten kokoontumisajot
To 10.- pe 11.4.
Tampere
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Aluehallintovirasto: Kirjastotilastokatsaus 2024
To 24.4. klo 9-10.30
Lisätiedot ja ilmottautuminen

PiKen verkostojen kokoukset
To 24.4. klo 13-15
Liity mukaan tästä

Kirjastoseuran jäsenkoulutus: Rosa Meriläisen lobbauskoulu
To 24.4. klo 15-17
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

PiKen verkostokahvit: digiverkosto
Pe 25.4. klo 10-11
Liity mukaan tästä

Suomen kirjastoseura: Fiktiopäivä
Pe 25.4.
Tampere
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 14.4. mennessä

Aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuritoimen lakiwebinaari: työturvallisuus ja henkilöstöön kohdistuva häirintä
Ma 28.4. klo 13-14.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Valtakunnallinen e-kirjastopäivä
Ti 29.4.
Helsinki
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 22.4. mennessä

Toukokuu: Tiedon hankinnan ja käytön tukeminen, ohjaus ja monipuoliset lukutaidot

Kirjastotiedon työkalut – PiKen tilastokatsaus trendeihin, arkeen ja vastapalloihin
Ti 6.5.2025 klo 12–14.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta 30.4. mennessä

Aluehallintovirasto: Kirjastojen itsearviointi -koulutussarja, osa 3: Tilat
Ke 7.5. klo 13-15.40
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Arvostava kohtaaminen kirjastoissa – sivistyksen puhtain olomuoto
Ke 7.5.2025 klo 9-15.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta 30.4. mennessä

SITRA: Heikot signaalit -julkistustilaisuus
To 8.5.2025 klo 13-14
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Aluehallintovirasto: Komission OMC-työryhmän Building Bridges -tiedotustilaisuus
To 8.5.2025 klo 14-15.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Me osaajina: Ammatillinen empatia ja itseluottamus
Ke 14.5. klo 10-11.30
Etälähetys
Liity mukaan tästä

Aluehallintovirasto: Yhteispeliä! – Lukeminen harrastuksena ja osana muita harrastuksia
Ke 14.5. klo 12-15.20
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Kohteena Aalto2 ja Musiikkikampus!: Sivistyksen, kulttuurin ja muotoilun ympäröimä Jyväskylä
To 15.5. klo 7.30-17.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 16.4. klo 16 mennessä

PiKen johtamiskahvit
Pe 16.5.2025 klo 9-10
Liity mukaan tästä

Veturit-mentorointiohjelman aloitustilaisuus
To 22.5. klo 12.30-15
Lisätiedot

SITRA: Tulevaisuus kuuluu kaikille
Ti 27.5. klo 13-16
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Kesäkuu: Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen

Juhannusaatto 20.6.

Me osaajina: Turvallinen ja varma työote
Ke 4.6. klo 13-14.30
Etälähetys
Liity mukaan tästä

Mediasivistysprojektin tilaisuus: Asiakastilaisuudet valmiiksi ja ulos!
To 5.6. klo 12-15
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta 28.5. mennessä.

Kansalliskirjaston E-kirjastoyksikkö: Yleisten kirjastojen digipalvelut -kyselyn tulosten julkistus
Ti 10.6.2025 klo 13-14
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

PiKen Vinhat verkostokahvit
Pe 13.6. klo 10-11.30
Liity mukaan tästä

Heinäkuu

Kehittämiskirjasto lomailee heinäkuun

Elokuu: Tiedon hankinnan ja käytön tukeminen, ohjaus ja monipuoliset lukutaidot

Syyslukukausi alkaa 6.8.

Lyhyt johdatus kuvailutyön maailmaan
Ti 5.8.
Itseopiskelumateriaali, linkki tulossa

Suomen kirjastoseura: Kirjastoautopäivät
To-la 7.-9.8.2025
Pori

Kirjastoseuran jäsenkoulutus: Kulttuuripoliittinen selonteko kirjastotyössä
Ke 13.8. klo 16-18
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Mediasivistys: Back to school!
To 14.8. klo 10-11.30
Tarkentuu

Asiakkaan kohtaaminen: moninaiset asiakkaat ja yhdenvertainen kirjasto
Ti 19.8. klo 10-11.30
Etälähetys
Materiaalit ja tallenteet täällä

Onnistu tiedonhaussa: kirjastojen yhteiset palvelut
Ke 20.8. klo 10-11.30
Etälähetys
Materiaalit ja tallenteet täällä

PiKen johtamiskahvit
Pe 22.8.2025 klo 9-10
Liity mukaan tästä

Kirjastotiedon työkalut – PIKI-kirjastojen tilastotyöpaja
Ti 26.8. klo 9-15
Oriveden kaupungintalon valtuustosali
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta 12.8. mennessä

Lukutaito-ohjelma: Lukeva varhaiskasvatus -seminaari
Ti 26.8.2025 klo 9.30-16
Helsinki
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta 15.8. mennessä

Veturit-mentorointiohjelman jatkotilaisuus
Ti 26.8. klo 12.30-15
Etälähetys

Kirjastotiedon työkalut – Keski-kirjastojen tilastotyöpaja (peruttu)
Ke 27.8. klo 9-15
Muuramen kaupungintalon valtuustosali
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta 13.8. mennessä

Piken verkostokahvit: lanuverkosto
Pe 29.8. klo 10-11
Liity mukaan tästä

Syyskuu: Tilat oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan

PiKen esihenkilöpäivät
To 4.–pe 5.9.
Ikaalinen
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 19.6. mennessä

Aluehallintovirasto: Kirjastotoimen lakiwebinaari: käyttökiellon antaminen kirjastossa
To 11.9. klo 13-14
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta.

Tulevaisuusjamit 2025! Kirjastolaisten luova tulevaisuusleiri
To 11. – pe 12.9.
Sastamala
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 4.8. mennessä

Aluehallintovirasto: Lukutaitotyön perusteet kirjastoille
Ti 16.9. klo 13-16
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta.

Aluehallintovirasto: Tavoittaako nuorisotyö romaninuoret?
Ke 17.9. klo 10-15
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta.

Suosittele ja vaikuta: ohjaamisen taidot
Ke 17.9. klo 10-11.30
Etälähetys
Lisätiedot ja mukaan PiKen mediasivistysprojektin kautta

Verkostojen kokoukset
To 18.9. klo 13-15
Liity mukaan tästä

PiKen johtamiskahvit
Pe 19.9.2025 klo 9-10
Liity mukaan tästä

Kohteena Helsinki!: Eduskunnan ja Hämiksen kirjastot
Oppimisvierailu
Ti 16.9. klo 8-18
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 12.8. mennessä

Kirjastotiedon työkalut – Keski-kirjastojen tilastotyöpaja
Ke 24.9.2025 klo 9-15
Äänekosken kaupungintalon takkakabinetti
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta 10.9. mennessä

Celia: Celian verkkopalvelut – vaihtoehdot äänikirjojen kuunteluun
Ke 24.9. klo 14-15.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Sitra: Finnsight 2025 -tapahtumaan: Mitä seuraavaksi, Suomi?
To 25.9. klo 9-13.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta.

PiKen verkostokahvit
Pe 26.9. klo 10-11
Liity mukaan tästä

Tyynesti Liboppiin!
Ti 30.9. klo 12.30-15.30
Etälähetys
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 29.9. mennessä

Aluehallintovirasto: Hankkeiden raportointi – Miten saan hankkeen selvityksen maaliin?
Ti 30.9. klo 13-15
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Lokakuu: Monipuolinen ja uudistuva kokoelma

Syyslomaviikko 13.-17.10.

Suosittele ja vaikuta: houkutteleva kirjastotila
Ke 1.10. klo 10-11.30
Etälähetys
Materiaalit ja tallenteet täällä

Mediasivistysprojektin tilaisuus
To 2.10. klo 12-15
Etälähetys

Lahden, Tampereen ja Vaasan AKE-alueiden yhteiset johtajakahvit: Uudistuva kirjastotila, asiakaskäyttäytyminen ja asiakastyö kirjastossa
Pe 3.10.2025 klo 9-11
Etälähetys

Aluehallintovirasto: Kirjastojen itsearviointi osa 4 – palvelut ja kokoelma
Pe 3.10. klo 13-15.45
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Aluehallintovirasto: Kirjastotoimen hakuinfo 2025
Ma 6.10. klo 13-15
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Kirjastoseuran asiakaspalvelutyöryhmän aamukahvit
Ke 8.10. klo 8.30-9.30
Etälähetys

Mediametka: Oivallus 2025
Ke 8.10. klo 8.30-16
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

KINE 2025
To 9. – pe 10.10.
Pori
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 30.9. mennessä

Kansalliskirjaston kirjastoverkkopäivät: Järjestelmiä ihmisille
Ke 22.-23.10.
Helsinki
Lisätiedot ja ilmoittautuminen tulossa

Kuuntele ja luo: hyvinvointia kirjastossa
Ke 22.10. klo 10-11.30
Materiaalit ja tallenteet täällä

Oppimisvierailu: Helsingin kirjamessut
To 23.10. klo 8-18
Helsinki
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 2.10. mennessä

PiKen johtamiskahvit
Pe 24.10. klo 9-10
Liity mukaan tästä

PiKen kokoelmailtapäivä
Pe 24.10. klo 12-15
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 21.10. mennessä

Erten etävinkit: Kokeillaanko tätä? Uusia ideoita kirjastotyöhön
Ti 28.10. klo 9.30-11
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Verkostojen kokoukset
To 30.10. klo 13-15
Liity mukaan tästä

PiKen verkostokahvit
Pe 31.10. klo 10-11
Liity mukaan tästä

Marraskuu: Pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin

Kansanvalistusseura ja Mediakasvatusseura: Kirjasto mediataitojen tukena -webinaarisarja
Ti 11.11. klo 14-14.45
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Edistä erikielistä asiointia kirjastossa!
Ke 12.11. klo 9-16
Pirkanmaa

Kansalliskirjaston e-kirjastoyksikkö: E-kirjaston kyselytunti
Ke 12.11. klo 13-13.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Seinäjoen ERTE: Lukulystit
To 13. – pe 14.11.
Seinäjoki
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Kirjastojen Kopiraittila -sivuston webinaari
Ti 18.11. klo 13-14
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Celia: Lukeminen on jokaisen oikeus
Ti 18.11. klo 13-16
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Yhteiset kokoelmat – kirjastojen valtakunnallinen kokoelma-aamupäivä 2025
Ke 19.11. klo 9.30–12
Kirjastokaista.fi

Kansanvalistusseura ja Mediakasvatusseura: Kirjasto mediataitojen tukena -webinaarisarja
To 20.11. klo 9-10
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Edistä erikielistä asiointia kirjastossa!
Ke 26.11.
Keski-Suomi

Kirjastojen Kopiraittila -sivuston webinaari
T0 27.11. klo 13-14
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

PERUTTU: Virtuaalivierailu
To 20.11. klo 9-10.30
Etälähetys

PiKen johtamiskahvit
Pe 21.11.2025 klo 9-10
Liity mukaan tästä

Veturit-mentorointiohjelman tilaisuus
Ti 25.11. klo 12.30-15
Etälähetys

Kansanvalistusseura ja Mediakasvatusseura: Kirjasto mediataitojen tukena -webinaarisarja
Ke 26.11. klo 18-18.45
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Aluehallintovirasto: Oodi-kantelun ratkaisuun liittyvä infotilaisuus
To 27.11. klo 13-13.45
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Celia: Saavutettavat e-kirjat kirjastoissa -webinaari
Pe 28.11. klo 9.30-11
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

PiKen verkostokahvit: Digi- ja esaverkoston ajankohtaiset näkövammaisten digituesta
Pe 28.11. klo 10-11
Liity mukaan tästä

Joulukuu: monipuolinen ja uudistuva kokoelma

Erten etävinkit: Matilda-voittaja Vantaa sekä terveiset Dublinista!
Ti 2.12. klo 9.30-11
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Kuuntele ja luo: Tapahtumat ja tuotanto
Ke 3.12. klo 10-11.30
Liity mukaan tästä

Aluehallintovirastot: Kirjastot mukana kuntapalvelujen murroksessa
Ke 3.12. klo 12-15.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Virtuaalivierailu: Kohteena Juleåborg!: Oulun keskustakirjasto Saari
To 4.12. klo 10-11.30
Liity mukaan tästä

OKM ja YM: Kulttuuriperintöbarometri 2025 -julkistustilaisuus
Ma 8.12. klo 9.30-11
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Kuuntele ja luo: Asiakkaiden muuttuvat odotukset
Ke 10.12. klo 10-11.00
Liity mukaan tästä

Aluehallintovirasto: Mikä muuttuu kirjastotoimen aluehallinnossa 2026? 
Ke 10.12. klo 13-14.30
Lisätiedot ja ilmoittautuminen ohesta

Turun AKE: Onnellisten pikkujoulut
To 11.12. klo 14-16
Liity mukaan tästä

Vuoden valinnat 2025
To-pe 11.-12.12.
Jyväskylä ja tallenteet

Kansalliskirjaston e-kirjastoyksikkö: Aineistot ja ensivuoden painopisteet -infotilaisuus
Ke 17.12. klo 13-14
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

PiKen johtamiskahvit
Pe 19.12.2025 klo 9-10
Liity mukaan tästä

PiKen verkostokahvit
Pe 19.12.2025 klo 10-11
Liity mukaan tästä

Tammikuu (2026)

Sivistyskahvit: PiKen mediasivistyksen menetelmäpankin julkaisutilaisuus
Pe 9.1. klo 10-11.30
Etälähetys

Kirjakutsut 2026
To-pe 22.-23.1.
Tampere ja tallenteet

Kysy lisää

Koordinaattori Juliaana Grahn
Sähköposti: juliaana.grahn(a)tampere.fi
Puhelin: 040 800 7828

Koordinaattori Pasi Kangas
Sähköposti: pasi.kangas(a)tampere.fi
Puhelin: 040 800 7821

Koordinaattori Kaisa Palomäki
Sähköposti: kaisa.palomaki(a)tampere.fi
Puhelin: 040 659 3021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *