Kerro lyhyesti taustastasi ja missä kirjastoissa olet harjoittelussa?

Olen Aleksi, kolmannen vuoden informaatiotutkimuksen opiskelija. Informaatiotutkimuksen lisäksi on tullut samoiltua siellä täällä eri sivuaineissa: kauppatieteissä, yhteiskunta- ja äänentutkimuksessa, nyt muutama mainitakseni. Kotikirjastona tämän kesän on toiminut Koilliskeskuksen kirjasto. Sen lisäksi heitin pikavisiitit Messukylän ja Kämmenniemen kirjastoissa. Myös Metso on tullut tutuksi lukuisten koulutusten myötä.

Minkälaisia ennakko-odotuksia sinulla oli harjoittelulle?

Aikaisempaa kokemusta kirjastotyöstä ei ollut, joten tartuin toimeen melko stereotyyppisellä käsityksellä. Luulin, että kirjastoissa pääosin hyllytetään kirjoja, istutaan koneen ääressä ja juodaan kahvia. Nämä ennakkoluulot johtuivat siitä, että mainitut tehtävät ovat asiakkaille näkyviä. Poislukien tietty kahvin kittaaminen, mutta sen stereotypian olemassaoloa tuskin liiammin tarvitsee perustella. Halusin harjoittelussa rikkoa näitä ennakkoluuloja ja se onnistuikin: hyllyttäminen ja asiakaspalvelu ovat vain jäävuoren huippu kirjastotyössä.

Mikä yllätti kirjastotyössä?

Ensimmäisenä mainitsisin ja ehkä muutaman kerran vielä alleviivaisin monipuolisuuden. Kotikirjaston arjessa tutuksi ovat tulleet niin varausten hakeminen, aineiston poistaminen, näyttelyiden kokoaminen ja aina yhtä yllätyksellinen tiedonhaku. Metson puolella kuva kirjastotyöstä on laajentunut, kun olemme päässeet tutustumaan esimerkiksi hankintaan, kuvailuun, kehittämiskirjastoon ja av-tuotantoihin. Yllätyin myös siitä, kuinka hyvin työtä voi modifioida ottamalla erilaisia vastuutehtäviä, kuten näyttelyiden ylläpitäminen, osallistuminen hankintatyöryhmiin tai jopa videoiden tekstittäminen.

Miten olet voinut hyödyntää omia vahvuuksia?

Olen kirjastotyössä onnistunut hyödyntämään tiedonhaku-, atk- ja asiakaspalvelutaitoja. Olen huomannut, kuinka nopeilla tiedonhakutaidoilla ja pienellä bluffilla voi vaikuttaa asiansa tietävältä. Atk-taidot ovat puolestaan helpottaneet tulostimen kanssa taiteilua. Kirjastotyöstä suuri osa on asiakkaiden palvelua, joten siitäkin on hyötyä, että tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Harjoittelun aikana puhelimen galleria alkoi näyttää tältä, kun mielenkiintoisia kirjoja tuli jatkuvasti vastaan. Pääsimme myös harjoittelijoiden kanssa nauhoittamaan jakson Sielujen apteekki -podcastiin.

Jos voisit muuttaa jotakin prosessia työssä, mitä se voisi olla?

Muuttaisin kirjastotyön ydintä eli asiakaspalvelua. Se tuntuu olevan edelleen jumiutunut fyysiseen ja liikkumattomaan palvelutiskiin. Koska koneet sijaitsevat tiskissä, on sinne tullut monesti pyyhällettyä kirjaston toisesta päädystä kiperän kysymyksen kolahdettua kohdalle. Tilannetta voisi auttaa kannettavat laitteet. Pidän kuitenkin siitä, että palvelutiskiä voi nostaa ja tietokoneen näyttöä kääntää. Näin asiakkaan saa paremmin mukaan palvelutilanteeseen, (joskus jopa avuksi tiedonhaussa, heh).

Jos saisit keksiä kirjastoon uudenlaisen palvelun, mikä se olisi?

Kehittäisin verkkokirjastoon asiakkaiden toimintaan pohjautuvan suosittelujärjestelmän. Ehdotukset voisivat pohjautua, mitä muut tiettyä kirjaa katselleet ovat lainanneet. Tällä tavoin asiakkaat saataisiin paremmin mukaan suositteluun, koska heiltäkin löytyy asiantuntijuutta.

Miten hyödynnät somea harjoittelun aikana?

Olen melko epäaktiivinen somen käyttäjä, eikä harjoittelun aikana tullut aktivoiduttua juurikaan. Lähinnä käytin somea, kun olin yhteydessä muihin harjoittelijoihin ja kyselin muun muassa kirjoja omaan näyttelyyni. Pääsin kuitenkin kirjastomme tulevaan some-postaukseen. Kuvissa pieni vihje, mihin tämä postaus voisi liittyä.

Miten kirjasto voisi palvella somessa/etänä paremmin?

Nopealla tarkistuksella en löytänyt, joko tällaista hyödynnetään, mutta mielestäni Instagram-livejä voisi käyttää osana kirjavinkkauksia tai Metso-livejä. Suorat lähetykset Instagramin kautta voisivat madaltaa kynnystä seurata kirjaston toimintaa, kysyä ja osallistua keskusteluun. Erityisesti nuoret aikuiset voisivat pitää tästä palvelusta.

Lisää harjoittelukokemuksia tulossa vielä kahden blogautuksen verran. Ohesta pääset kuuntelemaan harjoittelijoiden jakson Tampereen kaupunginkirjaston Sielujen apteekki -podcastissa.

Teksti ja kuvat: Aleksi Länkinen
Koonti: Juliaana Grahn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.