Tampere sukelsi innovatiiviseen pallomereen Kirjastopäivillä 2019

IIK! Ihminen, informaatio ja kirjastot

Kirjastopäivät Helsingissä 5.–7.6.2019

Tampereen kaupunginkirjastosta oli vankka edustus vuoden 2019 valtakunnallisilla Kirjastopäivillä. Joka toinen vuosi järjestettävät Kirjastopäivät on kirjastoalan suurin ammattitapahtuma Suomessa ja tänä vuonna se oli Helsingissä 5.-7.6.2019. Pääpaikkana seminaarille, ammattimessuille ja työpajoille toimi Kulttuuritalo Alppilassa ja iltaisin oli mahdollisuus mm. tutustua Oodiin tai pistäytyä Helsingin kaupungin vastaanotolla Kaupungintalolla. 

Teemana oli humoristisestikin IIK! Ihminen, informaatio ja kirjastot. Kirjastopäivät olivat ajan hermolla kaikessa paitsi yhdessä suhteessa: niin teköäly, robotisaatio, palvelumuotoilu, itseohjautuvuus, omatoimikirjastot, kirjastoammattilaisten työnkuvan muutos kuin tiedolla johtaminenkin näkyivät ohjelmassa, mutta jostain syystä ilmastonmuutos ei. Ehkä sitä ei mielletty kattoteemaan istuvaksi tai sitten koko aiheen käsittely kirjastokentällä on vielä liian alkuvaiheessa.

Allaoleva blogiteksti on tuotettu yhteiskirjoittamalla pilveen. Kirjoittajat ovat Anni Aalto, Katja Ahoniemi, Susanna Lampola-Autio, Juhani Koivisto, Leena Parviainen, Helena Paloposki, Marjut Pohjalainen, Maria Rissanen, Katri Syrjänen ja Anu Virtanen.

Lahden ja PiKe-alueen kirjastokehittäjät = <3

Lahden AKE julkisti Kirjastopäivillä uuden esitteensä, jossa he kertovat kehittämiskirjastoalueestaan ja sen hankkeista. Esitteen teemat kuten Lukemisen ja kirjallisuuden edistäminen ja Monilukutaito ja ohjaus tiedonhankintaan ovat suoraan Kirjastolaista. Lukijan tehtäväksi jäi keksiä, mikä kuudesta laissa mainituista yleisen kirjaston tehtävistä jäi otsikoista puuttumaan. Aika paha rasti!

Koordinaattorit Hanna Huovinen, Inka Jousea ja Hanna Pitkänen tähdentävät esipuheessaan kohtaamisten, ideoiden vaihdon ja yhteistyöverkostojen voimaa. Vertaistuen tarve korostuu, jos oma kirjastotyö on hyvin erikoistunutta. 

Kyseenalaistaja Mika Pantzar (Marjut P.)

On aina hienoa kuunnella taloustieteilijä, professori Mika Pantzaria. Pantzar puhuu laaja-alaisesti ja fiksusti teknologiasta ja innovaatioista. Diginatiivien ajatellaan muokkaavan työelämää pelilliseen suuntaan, nopearytmisemmäksi, välitöntä reagointia vaativaksi ja vähemmän hierarkkiseksi. Mika Pantzar kyseenalaistaa kuitenkin “yleisiä väittämiä”: muovaavatko sittenkään ja mihin suuntaan? Viekö aikuistuminen muutosvoiman? Onko yhtä yhtenäistä sukupolvea edes olemassa? Puhumme diginatiiveista – keitä he ovat, ovatko kaikki diginatiiveja?

Suomen hauskin työelämäprofessori Pauli Aalto-Setälä (Marjut P.)

Pauli Aalto-Setälä on hauska luennoitsija: Aalto-Setälä laittaa itsensä peliin, kun hän kertoo tarinoita työelämästä. Hän kertoo potkuistaan ja tuntemuksistaan uskottavasti ja huumorilla höystettynä. Aalto-Setälä on myös kokenut esimies ja hän heitti muutaman (vakavasti otettavan) teesin esimiehille:

  1. Jonkun pitää aina olla VASTUUSSA.
  2. Aseta aina selkeä TAVOITE.
  3. Keskity TEKEMISEEN älä unelmoimiseen.
  4. Kaikkien pitää voida tuntea olonsa TURVALLISEKSI.
  5. Ole REHELLINEN.
  6. Hyväksy EPÄONNISTUMINEN.

Tässä onkin kilvoiteltavaa koko työelämän ajaksi.

Robotit tulee ja vie meidän työt? (Susanna L.-A.)

Torstai-iltapäivän esimerkit käyttöön otetuista teknisistä robottisovelluksista palautti ainakin osan teknologiahypen tainnuttamista kirjastolaisista maan pinnalle. Todellisuus ei ole vielä ihan niin lennokas kuin teknologiafuturistien maalailut. Tärkeää on, että me kaikki kuitenkin pidämme silmämme ja korvamme auki, ja muistamme kuinka nopeasti keksinnöt maailmaa ovat mullistaneet. Kuten Mika Pantzar aiemmassa puheenvuorossaan jo oli todennut: Kaikki tänään arkipäivää olevat tekniset ratkaisut ovat olleet joskus prototyyppejä puutteineen, joihin on silloin voitu suhtautua vähätellen.

Ihan greisi Kalevauva  (Marjut P.)

Oodi-illassa esiintyi Kalevauva.fi -yhtye. Greisejä ja hauskoja tekstejä, jotka on poimittu suoraan netin vauva.fi-keskustelupalstalta. Eräänkin biisin nimi oli “Mies syö lapsen vanukkaat!” Kalevauvan musiikkia voi kuunnella YouTubesta.

Teatterillinen vinkkausesitys ”RIKKAAKSI, HOIKAKSI, NAIMISIIN” (Juhani K.)

Teatteri-ilmaisunohjaajat Minna Rimpilä ja Paula Kannisto Helsingin kaupunginkirjastosta esittivät noin 15 minuuttia pitkän teatterillisen vinkkauksen uutuuskirjoista. Kirjat, joista Rimpilä ja Kannisto vinkkasivat, olivat ainakin minulle tylsiä, mutta tapa millä he vinkkasivat oli mielenkiintoinen. Rimpilä ja Kannisto olivat kuin teatterin lavalla. Taustakuvina oli kuvat kirjojen kansista ja ne olivat todella isoja kuvia. Vinkkaajilla on käsitykseni mukaan näyttelijäntyön tai teatterialan koulutusta tai ainakin taustaa siitä. On kiinnostavaa, että kirjastoissa toimisi vinkkaajina muutkin kuin varsinaiset kirjastoammattilaiset. Toki näin tapahtuukin. Kaikenlainen ammattikuntien yhdistely kirjastomaailmaan voi toimia hyvin. 

Yksi perjantai-iltapäivän vaihtoehto-ohjelma oli katamaraaniristeily Helsingin edustalla.

Mielenhallintaa töissä ja kotona (Katri S.)

Tunnetilan voi ajatella liikkuvan asteikolla -10 – +10, jolloin plussan puolella liu’utaan tyytyväisestä, kivasta olosta riehakkaaseen riemuun ja miinuksen puolella taas ärtymyksestä raivoon. Jos olo on +5:n yläpuolella tai -5:n alapuolella, niin kyky hallita omaa toimintaansa häiriintyy, jopa katoaa.

Psykologi, aivotutkija Ville Ojasen esimerkissä teinien eteiseen hujan hajan jättämät kengät aiheuttavat vanhemmalle ensin noin miinus kahden ärtymyksen. Mutta jos hetken päästä keittiössä osoittautuu, että astiat ja ruuat on unohdettu välipalan jälkeen pöydälle, ärtymys kiihtyy helposti alle miinus viiden. Ja jos siinä tilassa ryntää teinille raivoamaan, ei hyvää seuraa. Mutta jos ottaa ennen teinin luo ryntäämistä muutaman minuutin ja hengittää syvään, ehtii muistaa, miten mukava lapsi kaikesta huolimatta on. Mieliala on tällöin edelleen miinuksen puolella ja niin pitääkin olla, kun nuori on toiminut toisin kuin on sovittu, mutta moitteen osaa esittää rakentavammin.

Tavoite työelämässäkin olisi, että vaikka monet asiat harmittavat, emme antaisi itsemme suuttua niin, että kykymme hallita itseämme katoaa. Mielenhallinnan taitoja voi kehittää ja yksi hyvä harjoitus on hengittäminen. Ville Ojanen on työssään huomannut, miten ihminen ottaa hengityksellä yhteyden omiin tunteisiinsa. Esimerkiksi tilanteessa, jossa ihminen alkaa kertoa, mitä hänelle todella kuuluu, hän ottaa ensin yhden syvän hengityksen. Muutaman minuutin syvä hengittäminen päivittäin on siten helppo satsaus omaan hyvinvointiin.

Perttu Pölönen: Koneen kanssa (Anu V.)

Futuristi, keksijä ja säveltäjä Perttu Pölönen kertoi vauhdikkaaseen tyyliinsä teknologian mukanaan tuomista mahdollisuuksista ja uhista.

Tietokoneille ominaista on loputon oppiminen, tietojen paikantaminen, säännönmukaisuuksien tunnistus, luonnollinen kielenkäsittely, koneoppiminen, tunteiden poistaminen ja loputon kapasiteetti. Ihmiselle ominaista toimintaa on opettaminen, maalaisjärki, moraali, mielikuvitus, myötätunto, empatia, abstraktio, dilemmat, unelmointi ja yleistäminen.

Perttu Pölösen mukaan mahdollisimman hyvää lopputulokseen kaikkien kannalta päästään, kun koneelle annetaan ne tehtävät, jotka sopivat paremmin koneelle ja ihmiselle ne tehtävät, jotka sopivat paremmin ihmiselle. Olkaamme siis ihmisiä!

Illalla olimme edustushommissa Kaupungintalolla, joka oli myös näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka! 

Kellutuskokemukset jakoon (Anni A.)

Torstain rinnakkaisohjelmassa pohdittiin ajankohtaisia kokoelma-asioita työpajassa, jossa teemana oli kellutus. Työpaja oli suunniteltu nimenomaan käytännön kokemusten ja vinkkien vaihtoon ja sitä vetivät kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhu ja kirjastonhoitaja Kirsi Kallioniemi Oulun kaupunginkirjastosta. Meille tamperelaisille tilaisuus oli erityisen kiinnostava, sillä Oulussa on sama tilanne kuin meillä eli kellutuksen tasaamiseen ei ole käytössä mitään erillisiä teknisiä apuvälineitä, vaan kaikki työ tehdään käsin vain oman kirjastojärjestelmän tarjoamat tilastot apuna.

Havainnot monissa kelluttavissa kirjastoissa olivat hyvin samansuuntaisia: kellumisen pääsuunta on pääkirjastosta poispäin ja tulvimista tapahtuu eniten keskikokoisissa kirjastoissa, jotka ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tasapainotus ja poistojen tekeminen ovat suurimpia haasteita eikä niihin ole helppoja kertaratkaisuja. Oulussa apuun on kehitetty hyvin samanlaisia apuvälineitä kuin Tampereellakin. Tasapainottaminen pääkirjastoon sallitaan tietyin ehdoin, huonokuntoiset ja vanhentuneet tulee poistaa. Myös Oulussa on käytössä tasapainotuspalsta, jossa voi ilmoittaa, mitä aineistoa omassa kirjastossa on liikaa tai mitä kaivattaisiin lisää.

Pari uuttakin ideaa työpajan aikana tuli esille. Oulussa on käytössä poistopartio, jolta voi tarvittaessa pyytää apua tasapainotusten ja poistojen tekemiseen. Lisäksi kokeilussa on ns. ”kellutusvitonen” eli tapa käydä kokoelmaa läpi systemaattisesti viiden minuutin erissä asiakaspalvelun ohessa. Apuna on lomake, jolla pidetään kirjaa siitä mitä on tehty. Kellutusvitosen ideana on madaltaa kynnystä tehdä kokoelmatyötä vaikka vain vähän kerrallaan, sillä yleinen ongelma kellutuksen vaatiman kokoelmatyön kanssa on, ettei siihen koeta olevan riittävästi aikaa.

Ilona Kish: Public Libraries 2030 (Helena P.)

Mikä on Public Libraries 2030? Se on järjestö, joka lobbaa julkisia kirjastoja EU:ssa. Sen tavoitteena konkretisoida kirjastojen yhteiskunnallinen merkitys päättäjille, tuoda yhteen kirjastoammattilaisia, innovaatioita ja ideoita kaikkien käyttöön. Järjestö toimii linkkinä kirjastojen, julkisen sekä yksityisen sektorin välillä luoden yhteistyöprojekteja eri toimijoille.

Kirjastojen tehtäviin kuuluu edistää tiedon saatavuutta, monilukutaitoa, sananvapautta ja demokratiaa. EU on asettanut tavoitteekseen kansalaisten digitaalisten taitojen ja monilukutaidon kehittämisen, sekä demokraattisen ja sosiaalisen osallistamisen edistämisen. Kirjastot tekevät tätä edistämistyötä jo, ja siksi olisi tärkeää nostaa kirjastojen yhteiskunnallista arvostusta ja rahoitusta. Public Libraries 2030 sekä lobbaa kirjastojen puolesta EU-tasolla että opastaa maiden kirjastoseuroja ja kirjastoja lisärahoituksen hakemisessa.

Kish korosti puheessa, kuinka tärkeää poliitikkojen ja erityisesti europarlamentikkojen kutsuminen kirjastoihin on, jotta ruohonjuuritason teot kirjastoissa konkretisoituvat isoille päättäjille. Hän piti erittäin onnistuneena ja hyvänä esimerkkinä sitä, että Suomen tuore europarlamentikko Silvia Modig on Suomen kirjastoseuran hallituksen puheenjohtaja.

Keskiviikkona verkostuiduimme Oodissa ja sukelsimme innovatiiviseen pallomereen.

(Oikea: Helena kannustaa muita liittymään seuraansa. Vasen: Etsi kuvasta Anni.)

V*tun ämmä – nuortenkirjastotyötä Kirjastopäivillä (Katja A.)

Viime vuonna juhlistin täyttä kymppiä kirjaston palveluksessa, ja tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan Kirjastopäiville. Tavoitteenani ja tarkoituksenani oli tutustua uusiin ihmisiin, ja tämä onnistuikin jo ennen junaan nousemista, sillä ensimmäisiin uusiin kollegoihin tutustuin jo Tampereen rautatieasemalla. Yhteistyön voimalla löysimme tiemme Pasilasta Helsingin Kulttuuritalolle. Kulttuuritalo oli täynnä sorinaa ja porinaa, siihen joukkoon oli mukava liittyä. 

Koska olen työssäni suurinpiirtein neljänä päivänä viidestä tekemisissä nuorten kanssa, olin erityisen kiinnostunut nuortenkirjastotyöryhmän ammattitapaamisesta, jolla oli keskustelua herättävä teema: V*tun ämmä – nuoret kirjastossa häiriöstä asiakkaiksi. Paneelikeskustelussa pohdittiin minkälainen nuortenkirjastolainen on: Onko hän aina cool, onko lävistyksiä, onko siniset hiukset? Tekeekö hän nuorten kanssa koskaan mitään sellaista, jolla sivistyksellistä merkitystä vai onko yhdessä tekeminen pelkkää konsolien pelailua? 

Mietinnässä oli myös nuorten rooli kirjastossa. Käykö nuoriso kirjastossa vain metelöimässä, haistattelemassa ja rikkomassa paikkoja? Pitäisikö heidät saada tekemään kirjastossa jotain hyödyllistä? Hakevatko nuoret tiettyä reaktiota henkilökunnalta vai eivätkö vain muista olevansa kirjastossa? Voiko nuorten kanssa ylipäätään tulla toimeen?

Jouduin harrastamaan hieman itsetutkiskelua, ja jäin pohtimaan varsinkin sitä, että nuoret eivät todellakaan ole ainoita, jotka tekevät edellä mainittuja asioita (metelöivät, sotkevat ja haistattelevat), mutta miksi se yhdistetään nimenomaan nuoriin ja yleistetään, että kaikki nuoret tekevät niin? Ja kun itse tapaan kavereitani, joko kirjastossa tai muualla, niin teemmekö me mitään “hyödyllistä”, jotain sellaista jota voisimme vaatia myös nuorilta? Emme välttämättä. Muistutin ja tsemppasin itseäni myös, että kun koulut taas alkavat, niin en kaivele enää vanhoja asioita, joita esim. Kämmenniemessä on viime vuosina tapahtunut, vaan yritän aloittaa nuorten kanssa puhtaalta pöydältä. Yritän olla menettämättä hermojani, yritän olla vajoamatta samalle tasolle nuorten kanssa. Siinä vaiheessa kesää, kesäkuun alussa, oli helppoa ajatella niin…

Kirjoittelen tätä juttua iltavuorossa, juuri lomalta palanneena. Nuorisoporukka istuu omassa nurkkauksessaan, äänentaso kohoaa välillä sen verran, että kohotan katseeni ruudulta – nuoriso huomaa sen, ja komentaa toinen toisiaan “Shh! Me ollaan hei kirjastossa!” Ei tarvittu komentamista, ei hermojen menetystä. Tähän asti on ollut helppo pitää kirjastopäivien lupaukset ja opetukset mielessä.

Ammattitapaaminen: Asiakaspalvelutyöryhmä (Maria R.)

Ammattitapaamisiin kuulunut “Asiakaspalvelutyöryhmä” keskittyi asiakaspalvelussa harvemmin näkyviin ja usein monissa ennakkoluuloissa ryvetettyyn asiakasryhmään: erityisihmisiin. Puhumassa olivat Autismisäätiön Vesa Korhonen ja kokemusasiantuntija Ilkka Nygren.

Tapaaminen oli kiinnostava katsaus lähinnä autismin kirjon maailmaan ja haasteisiin, joita autismin kirjoon kuuluva monesti kohtaa omassa arjessaan, erityisesti muiden ihmisten kanssa asioidessaan. Asiakaspalvelun näkökulmasta moni asia kiteytyi sanapariin “epätyypillinen sosiaalisuus”, joka käytännössä tarkoittaa täysin kontekstisidonnaista sosiaalisuutta. Toisin sanoen autismin kirjoon kuuluva henkilö joutuu koko ajan miettimään, miten puhuu ja miten elehtii – ja millä äänensävyllä asiansa sanoo, ellei äänensävy sitten määräydy sattumalta ja ehkä sosiaaliseen kontekstiin sopimatta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen henkilö saattaisi kertoa suru-uutisen iloisella äänellä tajuamatta sitä itse.

Epätyypilliseen sosiaalisuuteen liittyy myös vahvasti se, että joutuu opettelemaan kaikkien erilaisten sosiaalisten tilanteiden “säännöt” ulkoa. Tätä voisi verrata siihen, että opettelisit itse ulkoa sivistyssanakirjan, jotta pystyisit ylipäätään puhumaan jonkun toisen kanssa – mutta ilman, että tiedät ennakolta tarkalleen, mikä sana on sovelias missäkin tilanteessa. Ymmärrettävästi tällainen ponnistus ja se paine, jonka sosiaalisen kontekstin arvaaminen tuottaa, on valtava ja samalla kuluttava. Siksi jäinkin pohtimaan sitä, kuinka pystyisimme itse asiakaspalvelijoina helpottamaan tällaisten asiakkaiden asiointia kirjastossa?

Yksi vastaus tähän kysymykseen tuli lähes heti kokemusasiantuntija Nygrenin suusta: “Hei, olen autisti. Älä oleta mitään, äläkä tulkitse minua tavanomaisesti”.

Tilan jäsentäminen (esim. sisustaminen, hyllyjen paikat) ja opasteet olivat Nygrenin mukaan toisia palvelua sujuvoittavia ja tilan hahmottamisessa auttavia seikkoja. Esimerkkinä tilan hahmottamisen ongelmasta Nygren kertoi vierailustaan Oodissa, josta hän oli tilaa äänen kautta hahmottavana ihmisenä lähtenyt lähestulkoon ryömien pois. Nygren ei ollut hahmottanut, missä lattia loppui ja seinä alkoi, eikä tiennyt, kuinka päin hän tilassa oli. Ongelma oli hänen mielestään kaarevassa arkkitehtuurissa, jonka vuoksi Nygrenille hahmottamisen kannalta äärimmäisen tärkeät kaiut kulkivat omituisesti. Muistan itsekin ihmetelleeni Oodin akustiikkaa – siellä nimittäin äänet tuntuivat välillä tulevan aivan päinvastaisesta suunnasta kuin mistä ne todella tulivat.

Oodissa Nygrenin suurin ongelma oli akustiikka, mutta myös selkeiden opasteiden puute. Siinä, missä sisustus ja akustiikka voi ohjata asiakasta tilassa, antavat opasteet sanallisia vihjeitä siitä, mitä missäkin on. Nygrenin mukaan liian tarkkoja tai selkeitä opasteita ei voi olla, sillä mitä selkeämmät ja tarkemmat opasteet ovat, sitä helpompi tilaa on mahdollista ymmärtää. Hän heitti myös ilmoille ajatuksen, että mikäli joku ei opasteita tarvitse, häntä tuskin haittaakaan niiden olemassaolo.

Aamun ammattitapaaminen kruunattiin loistavan keskustelun päätteeksi viidellä  elämänohjetta muistuttavalla nyrkkisäännöllä, joita ainakin itse päätin soveltaa omassa arjessani saman tien: 1) Ole avoin. 2) Älä oleta mitään. 3) Kysy. 4) Esittele itsesi. 5) Ole ystävällinen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *