Positiivisen johtamisen ohjelma PiKe-esihenkilöille

Kuvituskuva tekstillä POSITIIVISEN JOHTAMISEN
OHJELMA PIKE-ESIHENKILÖILLE

Koko vuodelle palasteltu positiivisen johtamisen ohjelma PiKe-esihenkilöille alkaa ti 8.2.! Ohjelma on suunnattu kaikille esihenkilö- ja johtamistyötä tekeville kirjastolaisille.


Vuonna 2022 järjestettävässä ohjelmassa syvennytään positiivisen johtamisen (PoJo) periaatteisiin. Ohjelma koostuu starttikerrasta, kuudesta tiivistä verkkotapaamisesta sekä päätöstilaisuudesta. Positiivisen johtamisen ytimessä on PRIDE-malli, johon tutustutaan eri näkökulmista kaikissa ohjelman osissa. Ohjelma jatkaa ja syventää vuonna 2021 toteutettua Positiivisen johtamisen perusteet -valmennusta.

Osallistujat saavat ohjelmasta työkaluja omaan johtamiseen liittyvien arvojen, toiveiden ja tarpeiden tunnistamiseen. Ymmärrystä lisätään oman autenttisen johtajuuden tunnistamisessa ja kehittämisessä. Pienien kokeilujen avulla kartutetaan menetelmiä positiivisen johtajuuden edistämiseen jokaisen työyhteisössä. Lisäksi tavoitteena on osallistujien yksilöllisten kehittymistavoitteiden selkiyttäminen, ymmärtäminen sekä luottamus omiin kykyihin. Osallistujien kesken jaetaan kokemuksia ja vertaistukea.

PoJo-ohjelma sopii sinulle, jos…

  • Olet kokenut ja paljon nähnyt tai tuore ja aloitteleva PiKe-esihenkilö
  • Sinulla on halu reflektoida ja kehittää omaa positiivista johtajuutta
  • Sinulla on tarve kasvaa ja kehittää yksilöllistä autenttista johtajuutta
  • Haluat hyödyntää positiivisen johtajuuden ja tutkimuksen menetelmiä

Kuka vastaa?

Luotsinamme toimivat Resis Oy:n kouluttajat Hanna Ikonen ja Mari Granholm.


Osallistuminen ja ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan 31.1. mennessä tällä lomakkeella.

Huomioithan, että koulutus on kokonaisuus, joten kaikkiin ohjelman osiin osallistuminen on ilmoittautuneille suotavaa. Ohjelmaan otetaan 25 esihenkilöä. Voit ilmoittautua mukaan ohjelmaan, vaikka olisit käynyt vuonna 2021 järjestetyn Positiivisen johtamisen perusteet.


Ohjelman rakenne ja päivämäärät

PiKen PoJo-ohjelman startti
Ti 8.2. klo 12–15
Zoom

PoJo-ohjelman verkkotapaaminen 1
Arvot ja ihmiskäsitys
Ke 9.3. klo 9–11
Zoom

PoJo-ohjelman verkkotapaaminen 2
Luonteenvahvuudet
Ke 6.4. klo 9–11
Zoom

PoJo-ohjelman verkkotapaaminen 3
Vuorovaikutus
Ke 4.5. klo 9–11
Zoom

PoJo-ohjelman verkkotapaaminen 4
Kiinnostukset
Ke 17.8. klo 9–11
Zoom

PoJo-ohjelman verkkotapaaminen 5
Resurssit
Ke 7.9. klo 9–11
Zoom

PoJo-ohjelman verkkotapaaminen 6
Taidot ja osaaminen
Ke 5.10. klo 9–11
Zoom

PiKen PoJo-ohjelman päätös ja katse tulevaisuuteen
Ti 15.11. klo 12–15
Zoom

Kysy lisää

Koordinaattori Jarkko Rikkilä
[email protected]
040 800 7828

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.