Ohut kirjastosuhde ja pari mukavaa muistoo – nuoret aikuiset väestössä ja asiakkaina to 2.6.

Kuvituskuva

Ohut kirjastosuhde ja pari mukavaa muistoo – nuoret aikuiset väestössä ja asiakkaina to 2.6.

AKEPiKe ja LSSAVI järjestävät nuorten aikuisten kohderyhmään keskittyvän iltapäivän kesäkuussa. Huom! Muuttunut päivä!

Kuvaus

Puheenvuoroissa tarkastellaan nuorten ja nuorten aikuisten odotuksia ja toiveita kirjaston palvelulle demokratia-aiheisen AVI:n väestökyselyn pohjalta. Lisäksi kerrataan vuoden 2018 AKEPiKe-kehittämiskirjaston toteuttaman asiakastutkimuksen tuloksia nuorten näkökulmasta. Tutkimuksellisten tietoiskujen ohella kuullaan täydentäviä ja kommentoivia puheenvuoroja sekä asiantuntijapuheenvuoro. Esitysten kautta siirrymme yhteiseen työskentelyyn ja hyvien käytäntöjen vaihtamiseen pienryhmissä.

Pienryhmätyöskentelyn tavoitteena on tuottaa keinoja havaintojen viemiseksi arkeen. Keinot voivat käsitellä varmuutta nuorten kohtaamisessa, nuorten tavoittamista sekä sen tunnistamista, mikä toimii jo nyt ja mitä olisi hyvä tehdä toisin. Työpajan konkreettiset tuotokset koostetaan blogiteksteiksi.

Iltapäivässä käsiteltäviä kysymyksiä ovat:

• Pitääkö kirjaston mennä vain sinne, missä nuoret ovat?
• Millaisena nuoret aikuiset kokevat kirjaston ja asiakaspalvelun?
• Mitkä ovat nuorten mielestä kirjaston ydintehtävät?
• Miten nuoria on onnistuttu kirjastoissa tavoittamaan?
• Tulisiko nuorten ryhmää nostaa esille vai pyrkiä tasavertaisuuteen?
• Miten nuoret näkevät yhteiskunnallisen vaikuttamisen?
• Millä tavalla nuoret suhtautuvat sananvapauteen?

Aika, paikka ja ilmoittautuminen

Ohut kirjastosuhde ja pari mukavaa muistoo – nuoret aikuiset väestössä ja asiakkaina
To 2.6. klo 13.00 – 15.30
Zoom

Tilaisuus järjestetään Zoom-alustalla ja mukaan mahtuu maksimissaan 50 osallistujaa.

Ilmoittaudu tilaisuuteen tällä lomakkeella.


Ohjelma

Klo 13.00 Tervetuloa, iltapäivä alkaa

Klo 13.05 Vuoden 2018 aspa-tutkimuksesta ja nuorten kohtaamisesta / Jarkko Rikkilä, koordinaattori & Juliaana Grahn, projektisuunnittelija (AKEPiKe)

Klo 13.20 Kommenttipuheenvuoro / Aatu Korhonen, (Tampereen ylioppilaskunta)

Klo 13.30 Vuoden 2021 väestökysely: nuoret aikuiset ja kirjasto / Mika Mustikkamäki, kirjastotoimen ylitarkastaja (LSSAVI) & Lepe Parviainen, suunnittelija (Tampereen kaupunginkirjasto)

Klo 13.45 Kommenttipuheenvuoro / Louna Yli-Hemminki, 2. varapuheenjohtaja (Seinäjoen nuorisovaltuusto)

Klo 13.55 Asiantuntijapuheenvuoro / Marleena Lammikko, tuottaja (Yle Kioski)

Klo 14.15 Tauko ja valinnainen käytäväkeskustelu

Klo 14.30 Pienryhmätyöskentely

Klo 15.15 Pienryhmätyöskentelyn yhteenveto

Klo 15.30 Tilaisuus päättyy

Tuleeko tallenne?

Väestökyselyn tulosten ja AKEPiKen aspatutkimuksen esittelyt sekä kommentti- ja asiantuntijapuheenvuorot tallennetaan.

Tilaisuuden järjestävät Tampereen kaupunginkirjasto ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Tampereen kaupunginkirjastolla on alueellinen kehittämistehtävä Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella. Kuvat ja tunnelmat somessa, käytä tunnistetta: #akepike.

Lisätiedot

Kirjastotoimen ylitarkastaja Mika Mustikkamäki
029 501 8843 / mika.mustikkamaki(at)avi.fi

Koordinaattori Jarkko Rikkilä
040 800 7828 / jarkko.rikkila(at)tampere.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.