”Kirjataivaassa oli hienoa” ja ”Johtaminen tuoretta” – Oodi herätteli ja liikutti

Teimme Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastoista koostuvan henkilöstön kanssa kaksi oppimisvierailua uuteen Keskustakirjasto Oodiin tammikuussa.

Vierailuilla tutustuttiin uuden kirjaston palveluihin ja toimintoihin sekä kierrettiin kaikissa kolmessa erilaisessa asiakaskerroksessa.

Oodi_6

Oodia meille esittelivät palvelupäällikkö Kari Lämsä sekä palveluesimiehet Tia Jokinen ja Sami Jyläs. Oodin tilat ja henkilökunnan yhteistyö tekivät vaikutuksen!

Oodi_5

Missä asioissa Oodissa oltiin onnistuttu?

Oodin arkkitehtuuri ja tilat viehättivät PiKe-kirjastolaisia laajasti. Kiitosta saivat toiminallisuus, avaruus, tilan hyödyntäminen, yhteisöllisyys, vaikuttavan tilan luominen, äänimaisema ja ylipäätään rauhallinen akustiikka erityisesti kolmannessa kerroksessa.

Oodi_3

Lisäksi esimerkiksi henkilökunnan yhteistyö ja myös johtamisen tapa nähtiin miellyttävänä perinteiseen autoritääriseen johtamiseen verrattuna. Ohessa kuvana palautekyselyn vastauksia.

oodi_reflektio1.001

(Suurenna kuva klikkaamalla)

Mitkä asiat herättivät kysymyksiä?

Oodin henkilökunnan määrä herätti paljon kysymyksiä. Kun kirjaston aukiolot ovat laajat, tilat erittäin isot ja tarvetta tekniselle osaamiselle paljon – henkilökunnalta edellytetään sopeutuvaa asennetta ja valmiutta vastata nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Oodi_7

Toisaalta on selvää, että Oodi on vieläkin kirjastona matkansa alkutaipaleella. Jo huimat kävijämäärätkin parin kuukauden aikana (noin 10 000 asiakasta päivässä) todennäköisesti tulevat rauhoittumaan ajan kuluessa. Ohessa visualisoituna kysymysmerkkejä vierailuiltamme.

oodi_reflektio2.001

(Suurenna kuva klikkaamalla)

Mitä voit oppia omaan työhön?

Ilahduttavasti jokainen vierailulle osallistunut sai myös Oodista paljon uusia ajatuksia omaan työhön. Tässä muutama esimerkki, opit löytyvät kattavasti oheisesta kuvasta.

  • Uusia ideoita tuli tilankäyttöön ja viestintään.
  • Kirjaston pitää olla muutakin kuin kirjavarasto.
  • Aion ottaa mallia Oodin avoimesta, inspiroivasta ja joustavasta tapahtuman järjestämisestä.
  • Uutta ei pidä pelätä, vaan se voi muuttaa omaa työtä positiivisesti.
  • Ajatella kirjastoa laajempana käsitteenä ja mahdollisuuksien paikkana.

oodi_reflektio3.001

(Suurenna kuva klikkaamalla)

 

1 ajatus aiheesta “”Kirjataivaassa oli hienoa” ja ”Johtaminen tuoretta” – Oodi herätteli ja liikutti”

  1. Paluuviite: PiKe-uutiset 2/2019 – PiKe-Extra

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *