Tulossa pe 10.2. Informaatiolukutaidon etäkahvit

Kehittämiskirjaston vuoteen on jälleen mahtunut paljon osaamisen kehittämistä eri muodoissa, oivalluksia ja AKE-toiminnankin kehittämistä. Oheiseen hyvän mielen katsaukseen on nostettu poimintoja vuoden 2022 sisällöistä ja tilaisuuksista.

Kehittämiskirjaston tekijät Jarkko Rikkilä, Kalle Lehtinen, Juliaana Grahn ja Niina Salmenkangas yhteiskuvassa pääkirjasto Metson aulassa.
Kehittämiskirjaston tekijät Jarkko Rikkilä, Kalle Lehtinen, Juliaana Grahn ja Niina Salmenkangas yhteiskuvassa pääkirjasto Metson aulassa.

Kierroksia PiKe-alueella, Suomessa ja vähän muuallakin

Kun vuosina 2020 ja 2021 osaamista kehitettiin vahvasti etä- ja hybridimuotoihin mukautuen, kuluvana vuonna taas päästiin jälleen kiertämään, kohtaamaan ja keskustelemaan kirjastoihin ja kirjastoalan tapahtumiin.

PiKe-kirjastokeskusteluissa kierrettiin kirjastoissa LSSAVI:n kirjastotoimen ylitarkastajan sekä AKEPiKen projektisuunnittelijoiden ja koordinaattorin voimin. Yhteensä 24 kirjaston johtajien, esihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa keskusteltiin esimerkiksi kirjaston roolista sivistyskunnassa, kirjaston vahvuuksista ja identiteetistä, kehittämiskohteista sekä työssä innostavista tekijöistä. 

Kehittämiskirjasto oli paikalla myös pitkään ja hartaasti odotetuilla Kirjastopäivillä Hämeenlinnan Verkatehtaalla kesän kynnyksellä. Tampereella taas järjestettiin kirjastonjohtajien KINE-päivät syksyllä. Lähestyvän joulun valonpilkahduksina koimme myös oppimisvierailun Ruotsiin tapaamaan ja tutustumaan länsinaapurien kollegoiden tapaan tukea osaamisen kehittämistä omalla alueellaan. Kiitos näistä kokemuksista kuuluu myös Tampereen kaupunginkirjastolle ja Suomen kirjastoseuralle! ❤

Kirjastoammattilaisia kokoontuneena oppimisvierailulla Kirkkonummen kirjasto Fyyrissä.
Kirjastoammattilaisia kokoontuneena oppimisvierailulla Kirkkonummen kirjasto Fyyrissä.

Oppimisvierailut alueemme kirjastolaisille kohdistettiin Kirkkonummen palkittuun Fyyri-kirjastoon sekä jopa kaksin kappalein Espoon Lippulaivan kirjastoon.

ASPA-ajokortti ja PiKeBOKSIt edelleen osaamisen tukena

PiKen oma asiakaspalvelun ajokortti jatkui koko vuoden yhteisillä tilaisuuksilla ja omaan tahtiin opiskeltavina opiskelumateriaalitoteutuksina kirjastolaisten yhteisellä Liboppi-oppimisalustalla. Pikeboksit kiersivät kirjastoissa itsenäisesti ja työpajoissa myös koko vuoden. Aspa-ajokortteja valmistui vuoden aikana yhteensä 55 kappaletta – siis kolminkertaisesti viime vuoteen verrattuna! 🎉

Pikeboksityöpajat tarjosivat uutta, erilaista tekemistä ja oppimista paikan päällä kirjastoissa.
Pikeboksityöpajat tarjosivat uutta, erilaista tekemistä ja oppimista paikan päällä kirjastoissa.

Oppimistilaisuudet lukuina

Tilaisuuksia tänä vuonna kertyi yhteensä 87 kappaletta, keväällä 40 ja syksyllä 47. Osallistujina tilaisuudet tavoittivat yhteensä yhteensä 2641, keväällä 1363 ja syksyllä 1278. Tilaisuuksiin mahtui mukaan suuria kävijämääriä tavoittavia sisältöjen avaamispäiviä kuten Kirjakutsut, Musiikin valinnat ja Lukuvuosi, sekä pienempiä, alle 20 hengen käytännön työpajoja ja opintopiirejä.

Osallistujamäärät kattavat edelleen vain suoralähetyksiin osallistujat. Koulutustallenteiden katsojat huomioituna luvut ovat korkeampia.

Palautteet tilaisuuksista kertovat monimuotoisista tarpeista

Kehittämiskirjasto saa edelleen palautetta tilaisuuksiin osallistuneilta yhteisen palautelomakkeen kautta. Iso kiitos kaikille PiKe-alueen osaajille, jotka jaksatte kertoa meille ajatuksianne siitä, mitä tilaisuuksista on jäänyt käteen! ❤

Kevään (149) ja syksyn (144) tilaisuuksista saimme yhteensä (293) vastausta palautelomakkeelle. Seuraavaksi poimintoja siitä, kuinka tarjottuja tilaisuuksia on otettu vastaan uuden tiedon, tilaisuuksien jälkeisen tiedon jakamisen sekä tilaisuuden kokonaistyytyväisyyden osalta.

Sain tilaisuudesta uutta tietoa

  1. Tiktok tutuksi 7.12. (100.0)
  2. PiKeBOKSI-työpaja: Viitasaari 3.2. (99.0)
  3. PiKeBOKSI-työpaja: Joutsa 26.1. (98.8)
  4. PiKen PoJo-ohjelman päätös ja palaute koko ohjelmasta (96.7)
  5. PiKeBOKSI-työpaja: Lempäälä 29.9. (96.0)

Tilaisuuden sisältöjä siirtyy kauttani muuallekin työyhteisöön

  1. PiKen PoJo-ohjelman päätös ja palaute koko ohjelmasta (96.3)
  2. PiKe-kehittämiskirjastopäivä 20.5. (94.5)
  3. PiKen lanu-pulinat 13.9. (93.4)
  4. Oppimisvierailu Lippulaivan kirjastoon 11.10. (92.7)
  5. Kohteena Fyyri! Oppimisvierailu kirjastoon 14.4. (91.0)

Olen tyytyväinen tilaisuuteen kokonaisuutena

  1. Tiktok tutuksi 7.12. (99.8)
  2. PiKeBOKSI-työpaja: Joutsa 26.1. (99.0)
  3. PiKeBOKSI-työpaja: Viitasaari 3.2. (97.6)
  4. PiKen lanu-pulinat 13.9. (97.3)
  5. PiKen PoJo-ohjelman päätös ja palaute koko ohjelmasta (97.0)

Kuten palautetta antaneiden top-listoista käy ilmi, monipuoliset tilaisuudet ja erilaiset toteutustavat ovat kiitettyjä. Tilaisuudet tarjoavat osaamisen kehittämiselle paikkoja ja uutta tietoa myös siirrettäväksi eteenpäin omissa työyhteisöissä.

Pienten PiKe-kirjastojen puolella

Pienten Pike-kirjastojen puolella -projektissa keskityttiin syksyllä Kivaa, että on kirjastoja! -vaikuttamisoppaan koostamisen ja kirjoittamisen lisäksi pienten kirjastojen tapaamisiin. Lokakuussa pidettiin ensimmäistä kertaa pienten etäkahvit, joihin saatiin hyvä määrä osallistujia. Loka-marraskuun taitteessa järjestettiin kaksi viestintää käsitellyttä koulutuspäivää koskien mm. paikallismediaa ja vaikuttavaa viestintää. Kiitos upeille kirjastoille! ❤

Joulurauhan kautta uuteen vuoteen

Kehittämiskirjasto vetäytyy viikonlopun kautta viettämään joulua. Kiitos kaikille mahtaville osaajille myös digi-, esa-ja lanu-tiimeissä, PiKe-ohjausryhmässä ja Hyvä Peliliike -hankeessa! Palataan ensi vuoteen ensi vuonna!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *