Ilmastotietopalvelu

  • Tämä aihe on tyhjä.
Luet parhaimillaan 0 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #31459 Vastaa
      Lepe Parviainen (Tampere)

      Erään Elokapina (XR) -liikkeen aktivistin mukaan kirjastoistamme ei saa riittävästi tietoa ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä. Vai niin – ottakaamme tämä haasteena!

      Kirjaston tietopalvelun yhteyteen voisi perustaa näkyvän ilmastotietopalvelun, jossa kuntalaisia voisi kirjastoammattilaisten ohella palvella järjestöjen edustajat. Osa tietopalvelun henkilökunnasta voisi hankkia tarvittaessa syventävää koulutusta aiheesta ja siihen liittyvistä avoimista tiedonlähteistä ja aineistoista niin kirjastossa kuin sen ulkopuolella.

      Jos palvelu on hankala järjestää jatkuvana, sitä voitaisiin tarjota kansainvälisen Fridays for Future -kampanjan hengessä perjantaisin. Tällöin olisi saatavilla koko päivän asiaan erikoistuneen kirjastoammattilaisen ja/tai järjestöaktiivin antamaa opastusta ja tietopalvelua sekä yleisöluentoja tai tietoiskuja kirjaston esiintymislavalla. Puhujina voisi olla järjestöjen edustajia, kunnan kestävästä kehityksestä vastaavia henkilöitä ja toimijoita eri sektoreilta (mm. energia, liikenne, rakentaminen).

      Tavoitteena olisi tarjota kuntalaiselle parempaa ilmastotietopalvelua, tuoda näkyvästi esille että otamme ilmastonmuutoksen vakavasti, muuttaa asenteita asiallisen tiedon avulla ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun kestävästä kehityksestä.

Luet parhaimillaan 0 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Ilmastotietopalvelu
Tietosi: